maanantai 23. huhtikuuta 2012

Romanikerjäläisen kilpailijat

Koko talven Kauppahallin kulmalla tai Hämeensillalla pahvimuki kädessä kököttänyt romanimummu on saanut seuraa. Lämpimät säät ovat houkutelleet piiloistaan kaikenlaisia rahanpyytäjiä, feissareita, katusoittajia, vittuilijoita ja kadunmiehiä. Kaupunkiin on noussut kerjäämisen markkinat. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja perusturvan kysymykset kuplivat mielessä. Kenelle pitäisi antaa, kun itsellä on melkein joka tapauksessa enemmän?

Ensimmäinen tapaus oli juuri tuossa Kauppahallin kulmalla. Kaksi mielestään varmasti vitsikästä nuortamiestä pilottitakit ja uudet maihinnousukengät yllänsä olivat rustanneet lapulle "kotimainen vaihtoehto". Romanimummu istui vieressä ryysyt kurtussa.

Toinen tapaus oli muutaman kymmenen metrin päässä Mäkkärinkulmalla. Pispalan crustipunkkari oli uskaltautunut alas harjulta ja istunut alas pahvinpalan kanssa jossa luki "vähän rahaa elämiseen". Mietin olisiko vienyt sen kämpille suihkuun ja ruokkinut. Romanimummua ei näkynyt.

Kolmas tapaus oli vallannut Hämeensillan. Saksofonilla samoja säveliä soittanut vanhempi mieshenkilö oli avannut kotelonsa ja loi iloisia ja vähän pyytäviä katseita ohikulkijoihin. Romanimummulle ei ollut enää tilaa.

Neljäs tapaus sattui kotiovella, jossa sekavasti puhunut tukevahko keski-ikäinen mies vaati rahaa bussiin. Joopajoo, bussirahaa.

Viides, kuudes, seitsemäs tapaus. "Kiinnostaako ihmisoikeudet". "Olisko sulla vähän aikaa luonnonsuojelulle". "Moi, juteltaisko lasten oikeuksista". Romanimummu jäi innokkaan feissaajan jalkoihin.

Useimmiten sitä heittää lantin sinne tai tänne. Vielä useammin kävelee ohi ja toivoo olevansa näkymätön. Eikä sitä kai oikeasti haluaisi edes tehdä niin, haluaisi puhua, tervehtiä, kohdella kaikkia niin kuin siskoa tai veljeä.

Mutta kuitenkin.... tottuu niihin vähän pettyneisiin katseisiin. Saattaa tiuskaista, vaikkei tarkoita pahalla. Valehtelee. "Mä oon jo jäsen." Toivoo että saisi kävellä kadun päästä päähän ihan rauhassa. Kaipaa maalle tai pienempään kaupunkiin.

Perusoikeudet hiipivät julkisoikeudellisista suhteista hiljaa myös yksityisoikeudellisiin suhteisiin, kahden ihan tavallisen, luonnollisen henkilön välisiin suhteisiin. Ja hyvä niin. Mutta miten se voisi koskaan toimia, kun vieläkin on niitä, jotka laittavat meidät arvojärjestykseen?