Focaccia osa kaks

 Meillä juhlittiin viime viikolla synttäreitä. Focaccia on jostain syystä kehittynyt sellaiseksi perustarjottavaksi, mitä leivon melkein kaikkiin juhliin ja illanistujaisiin. No, se on helppo tehdä, yleensä häviää pelliltä salamannopeasti ja maistuu kaikille.

Pidän itse vähän sellaisesta rapsakammasta ja ohuemmasta focacciasta, niitä rasvassa uitettuja ja pehmeitä versioita en oikein ymmärrä. En myöskään tee leipään haarukalla pistoja, minusta ilmakuplat saavat vähän pullistaakin taikinaa, kunhan ei mitään pannukakkua tule. Hmm, voikohan tätä edes kutsua oikeaksi focacciaksi? Focaccian pinnalle voi laittaa oikeastaan mitä tahansa. Tällä kertaa käytin parsaa ja oliiveja, myös aurinkokuivatut tomaatit sopivat super hyvin.  

Foccacia osa kaks (2 kpl)
400g vehnäjauhoa
350g vettä
10g suolaa
5g hiivaa

Ja pinnalle:
öljyä
kevyesti höyrytettyä parsaa ja oliiveja
karkeaa merisuolaa

Sekoita kuivat aineet, lisää vesi, sekoita uudelleen ja työstä taikina pöydällä. Pyöritä jauhojen avulla pallo, nosta jauhottuun astiaan ja anna taikinan levätä pari tuntia.

Irroita taikina varovasti astiasta ja jaa kahtia. Taputtele vähän, taita taikinapala puoliksi, nosta ilmaan, venytä hieman ja aseta pellille. Taputtele taikina pellillä suorakulmion muototoiseksi, reilun sentin paksuiseksi levyksi. Tee sama toiselle palalle.

Sivele pullasudilla tai kunnon pensselillä öljyä pintaan, asettele parsat ja oliivit paikoilleen ja ripottele vielä päälle karkeaa merisuolaa. Paista 225 asteessa kauniin ruskeaksi (ks kuvat).

Kauraleipä ja kurpitsa

Meillä on ihan hirveä määrä syksyistä kurpitsasosetta jäljellä. Puhutaan siis joistakin kymmenistä litroista. Kurpitsat kasvoivat taas sellaista kyytiä, että aikamoiseen pulaan jouduttiin niiden kanssa, vaikka lahjoitettiin ainakin kolme kymmenkiloista järkälettä tuttaville. Ensi kesänä ei kasvateta kurpitsaa. Paitsi ehkä pari, koristeen vuoksi.

Olen yrittänyt viime päivinä tyhjentää kommuunin pakastinta enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Tämä leipä syntyi tyhjennyksen tuloksena. Kurpitsasoseen käyttämiseen on vähän hankala antaa mitään kovin tarkkaa ohjetta, kaikki riippuu siitä kuinka paljon soseeseen on jäänyt nestettä keitettäessä ja pakastettaessa. Leivästä tulee hauskan keltainen ja aika kostea.

Kauraleipä kurpitsasoseesta

Esivääntö
0,5 l kurpitsasosetta
2 tl hunajaa
5 g suolaa
5 g hiivaa
100g kaurahiutaleita

Sekoita sose, hunaja, suola, hiiva ja kaurahiutaleet. Anna seoksen turvota puolisen tuntia.

Taikina
350-500 g vehnäjauhoja riippuen soseen vetisyydestä

Lisää vehnäjauhoja niin, että taikina on työstettävissä. Jätä taikina kuitenkin niin löysäksi kuin mahdollista. Työstä taikinaa pöydällä kunnes se on sileää eikä tartu enää pahasti pöytään kiinni. Taittele taikinasta pallonen ja nosta jauhotettuun kippoon lepäämään kolmeksi tunniksi.

Kaavi taikina kokonaisena kiposta ja jaa se puoliksi. Taittele taikinasta kaksi soikeaa leipästä, nosta pellille, viillä ja paista 200 asteessa kunnes kaunis.

Virallisen raadin mukaan tämä oli parasta leipää pitkään aikaan.

Romanikerjäläisen kilpailijat

Koko talven Kauppahallin kulmalla tai Hämeensillalla pahvimuki kädessä kököttänyt romanimummu on saanut seuraa. Lämpimät säät ovat houkutelleet piiloistaan kaikenlaisia rahanpyytäjiä, feissareita, katusoittajia, vittuilijoita ja kadunmiehiä. Kaupunkiin on noussut kerjäämisen markkinat. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja perusturvan kysymykset kuplivat mielessä. Kenelle pitäisi antaa, kun itsellä on melkein joka tapauksessa enemmän?

Ensimmäinen tapaus oli juuri tuossa Kauppahallin kulmalla. Kaksi mielestään varmasti vitsikästä nuortamiestä pilottitakit ja uudet maihinnousukengät yllänsä olivat rustanneet lapulle "kotimainen vaihtoehto". Romanimummu istui vieressä ryysyt kurtussa.

Toinen tapaus oli muutaman kymmenen metrin päässä Mäkkärinkulmalla. Pispalan crustipunkkari oli uskaltautunut alas harjulta ja istunut alas pahvinpalan kanssa jossa luki "vähän rahaa elämiseen". Mietin olisiko vienyt sen kämpille suihkuun ja ruokkinut. Romanimummua ei näkynyt.

Kolmas tapaus oli vallannut Hämeensillan. Saksofonilla samoja säveliä soittanut vanhempi mieshenkilö oli avannut kotelonsa ja loi iloisia ja vähän pyytäviä katseita ohikulkijoihin. Romanimummulle ei ollut enää tilaa.

Neljäs tapaus sattui kotiovella, jossa sekavasti puhunut tukevahko keski-ikäinen mies vaati rahaa bussiin. Joopajoo, bussirahaa.

Viides, kuudes, seitsemäs tapaus. "Kiinnostaako ihmisoikeudet". "Olisko sulla vähän aikaa luonnonsuojelulle". "Moi, juteltaisko lasten oikeuksista". Romanimummu jäi innokkaan feissaajan jalkoihin.

Useimmiten sitä heittää lantin sinne tai tänne. Vielä useammin kävelee ohi ja toivoo olevansa näkymätön. Eikä sitä kai oikeasti haluaisi edes tehdä niin, haluaisi puhua, tervehtiä, kohdella kaikkia niin kuin siskoa tai veljeä.

Mutta kuitenkin.... tottuu niihin vähän pettyneisiin katseisiin. Saattaa tiuskaista, vaikkei tarkoita pahalla. Valehtelee. "Mä oon jo jäsen." Toivoo että saisi kävellä kadun päästä päähän ihan rauhassa. Kaipaa maalle tai pienempään kaupunkiin.

Perusoikeudet hiipivät julkisoikeudellisista suhteista hiljaa myös yksityisoikeudellisiin suhteisiin, kahden ihan tavallisen, luonnollisen henkilön välisiin suhteisiin. Ja hyvä niin. Mutta miten se voisi koskaan toimia, kun vieläkin on niitä, jotka laittavat meidät arvojärjestykseen?

Kukintoja

Ulkona sataa vieläkin lunta, vaikka kohta on toukokuu.
Meillä on ollut sisälläkin vähän sateista ja hiljaista.
Muutamana iltana on sytytetty kynttilöitäkin.

Kukkia ei kuitenkaan pidättele mikään.

Tallin Music Week ja ihmettelyä Tartossa

Käytiin tosiaan tuossa pääsiäistä edeltävänä viikonloppuna Tallinnassa ja Tartossa vähän niinkuin työreissulla. Vironreissuissa on mukavaa tietenkin se, että sinne on niin lyhyt matka. Lauttamatka Helsingistä Tallinnaan kesti kaksi tuntia; sinä aikana ehti hyvin syödä eväät ja juoda termarista pari mukillista kahvia. Ja tietty kaivella roskista päivän iltapäivälehdet ja täytellä ristikoita.

Ruotsiinkin mennessä kun joutuu aina viettämään sen yön laivassa - ja laivayöt on poikkeuksetta aika kamalia kun hytissä tulee ahtaanpaikankammo (se fiilis siitä että on merenpinnan alapuolella nukkumassa..) ja hytin ulkopuolella känniset sekoilevat.

Tallinnassa oli menossa Tallin Music Week ja sen tiimoilta mekin paikalla pyörittiin. Maihin ajaessa saatiin kyllä kokea taas navigaattorisuunnistamisen riemuja, kun se keksi ohjata meidät suoraan vanhan kaupungin läpi.. Ja parastahan oli tietysti se, että oltiin jo ajettu kerran meidän määränpään ohi siinä vaiheessa kun tämä pikkukaduilla seikkailu alkoi. BUU, painetut kartat olis paras.

Tallinnassa ei (yllättäen) ehditty juuri pyöriä kuin kahdessa kuppilassa, kun seuraavana aamuna lähdettiin jo ajelemaan kohti Tarttoa. Tie oli kuoppainen ja vihaiset Audit kyttäilivät takavaloissa, mutta matkalla oli aivan ihana pieni huoltoasema nimeltä Anna (?). Sieltä sai jopa kokonaisia ananaksia, haha, ja tietty perus kahveet ja pullat. Ja viinaa.

Tartossa syötiin hyvin La Dolce Vita -nimisessä pitseriassa, meni kyllä ainakin mun top kolme pitsoihin se paikan lätty. Illalla vietettiin aikaa vanhojen tuttujen seurassa ja maisteltiin vähän Ale.coqia. Suomen kalliisiin hintoihin verrattuna nuo ravintolaeväät ovat vielä aika halpoja, vaikka paikalliset sanoivatkin että kaikki on kallistunut jatkuvasti euron myötä.

Tartto oli kaunis niin kuin aina. Ihan paras kevätaika siellä ei vielä ollut, mutta pienet kujat ja tunnelmalliset baarit tekevät siitä kyllä aivan hyvän kaupungin.

Kotimatkalla oltiin väsyneitä... ja ostettiin laivasta halpaa kaljaa.

Lumi valtasi kaupunkin

Joo pakko myöntää, tavallaan nautin siitä kun luonnonilmiöt saavat koko kaupungin sekaisin. Tarvoin kyllä itsekin eilisessä lumimyräkässä kengänvarret täynnä sohjoa, mutten itku silmissä ja kiroillen vaan ehkä vähän hymyillen ja jopa naureskellen. Ei käynyt autoilijoita sääliksi. Tiesi taas mitä aamun uutiset ovat täynnä.

Meidän yhteiskunta kun perustuu liikkeeseen, niin tuntuu helpottavalta kun luonto yhtäkkiä pysäyttää kaiken. Ihan tosta vain, kysymättä ihmiseltä lupaa. Muistuttaa siitä, että meillä ei ole mitään valtaa siihen, vaikka aika kovasti kai jotkut yrittävät.

Nykyajan suurimpia ongelmia on, ettei luontoa kunnioiteta, sen kanssa ei pyritä elämään sopusoinnussa, vaan sitä kylmästi riistetään ja käytetään hyväksi, viimeiseen pisaraan asti. Kulutetaan ja saastutetaan sitä mistä kaikki mitä meillä on, on peräisin.

Ja sitten luonto tuhoaa ihmisen, ihminen tuhoaa itsensä. Niin se menee.

Nautitaanpa siis siitä lumesta ja ihmettelystä ja paikallaanolosta. Nyt paistaa jo aurinko. =)

Dominique Janicaud - 30 päivää filosofiaa

Torstain kirjameininkejä osa kaksi:

Meillä on tapana lukea aamuisin sen aamukahvin kautta -teen ajan jotakin "aamukirjaa". Itse vietin aika monta aamua Uuden testamentin kirjeiden parissa mutta nyt on sitten siirrytty vähän toisenlaisiin teksteihin. Muutenkin aamulla on mukava lukea jotain vähän erityyppistä kirjallisuutta kuin päivällä (tenttikirjat) tai illalla (kaunokirjallisuus).

Tämä Janicaudin 30 päivää filosofiaa on kirjoitettu kirjailijan yläasteikäiselle tyttärelle. Tarkoitus kai olisi lukea kirja kuukaudessa niin, että perehtyisi vain yhteen lukuun per päivä. Itsekin olin suunnitellut tämäntyyppistä lukuaikataulua, mutta useampina aamuina oli sitten pakko lukea kaksi, tai kolme, tai neljä lukua kuitenkin.

Kirja on äärimmäisen helppolukuinen - joskin kuvittelin sen olevan ehkä vieläkin yksinkertaisempi tapaus. Filosofisia kysymyksiä on pohdittu varsin laajalta skaalalta, ja vaikka paljon ajattelijoita ja ajatuksia jäi tästä katsauksesta uupumaan, se toi kuitenkin mukavan kertauksen ja innostuksen filosofian maailmaan.

Ehkä kaikkein parasta antia tästä kirjasta oli kuitenkin se, että noin aamulukemisena se antoi mukavan sykäyksen päivän askareille. Aivan huomaamattaan sitä alkoi pohtia asioita erilaisista näkökulmista, kun jo aamulla oli paininut sellaisten "kevyehköjen" aiheiden parissa kuin Mikä on Jumala ja Mitä ovat hyvä ja paha. ;)

Suosittelen siis erityisesti aamukirjaksi, ihan jokaiselle. Sulle kans.