tiistai 5. marraskuuta 2013

Hakukoneyhtiö Google investoi Suomeen


Hakukoneyhtiö Google aikoo laajentaa ja kehittää Haminassa sijaitsevaa palvelinkeskusta 450 miljoonalla eurolla. Aikanaan palvelinkeskus on toiminut muun muassa Stora Enson paperitehtaana. Nykyinen palvelinkeskus työllistää eri lähteistä riippuen 90-130 ihmistä. Arvioiden mukaan laajennus toisi työpaikkoja lisää noin puolet enemmän. Lisäksi hanke luo väliaikaisia lisätyöpaikkoja erityisesti  rakennusalalle. Osallistuihan jo palvelinkeskuksen ensimmäisen vaiheen rakennustyöhön yli 2000 työntekijää 50 yrityksestä, joista, Googlen itsensä mukaan, jopa suurin osa oli suomalaisia ja monet paikallisella alueella toimivia. Mitään takuita paikallisen työvoiman käytöstä ei kuitenkaan tälläkään kertaa ole, halvempaa työvoimaa kun on helposti saatavilla esimerkiksi Suomenlahden toiselta puolelta.

Pääministeri Jyrki Katainen on ilmoittanut, että hallitus on päättänyt alentaa datakeskusten sähköveroa em. keskusten houkuttelemiseksi Suomeen. Aamun Helsingin Sanomien laskelman mukaan hallitus menettää alennuksen vuoksi verotuloja vuosittain noin 10 miljoonaa euroa. Tämän "pikkusumman" korvaamista varmasti yritetään perustella uusista työpaikoista saaduilla ansiotulon veroilla, mutta on selvää, ettei sadan uuden työpaikan syntyminen korvaa 10 miljoonan euron vuosittaista menetystä. 

Palvelinkeskuksille kohdennettu, edellä mainittu sähköveron alennus vaatii kuitenkin vielä EU-komission hyväksyntää. Euroopan unionin perustamissopimuksen (SEUT) 107 artiklan mukaan "jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muo­dossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan". EU:n jäsenvaltiona Suomi ei voi sisäisessä lainsäädännössään tehdä SEUT:n vastaisia päätöksiä eikä muutenkaan toimia EU-oikeuden vastaisesti. Suomi on ollut aiemminkin tapetilla valtiontukikieltoasioista muun muassa tappioita koskevan poikkeuslupamenettelyn vuoksi (ks. tuloverolain 122 §, korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 2011:118 ja Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisu C-6/12 P Oy).

Kauppalehden haastattelema Googlen palvelinkeskuksen päällikkö Dieter Kern vakuutteli, ettei sähkön hinnan alentamisella ollut vaikutusta päätökseen tehdä lisäinvestointi nimenomaan Haminan palvelinkeskukseen. "Olisimme joka tapauksessa tehneet tämän investoinnin. Hamina on meille ideaali paikka, täällä on valmis infrastruktuuri.", Kern kertoo Kauppalehdelle. Valmis infrastruktuuri varmasti sopiikin Googlelle oikein hyvin, sillä alennetun sähköveron lisäksi Google välttää erilaisin verojärjestelyin (Double Irish - Dutch Sandwich -järjestely) myös yhteisöveron maksun Suomeen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Google mielellään käyttää verovaroin rakennettua valmista tie- ja sähköverkostoa, muttei ole itse valmis osallistumaan tämän verkoston rakentamiseen. 

On helppo ymmärtää, että tällaisia ratkaisuja halutaan päättäjätasolla tehdä. Ne tuovat näkyvyyttä Suomelle ja ehkä positiivisesti ajatellen jollain tavalla piristävät myös kotimaista teknologiateollisuutta. On kuitenkin ikävää, että Suomi on valmis niihin samoihin helpotuksiin, jotka ylläpitävät kansainvälisten suuryritysten valta-asemaa. Kohdennetut verohelpotukset ja aggressiivisen verosuunnittelun salliminen kansainvälisesti toimiville yrityksille ovat epäoikeudenmukaisia paikallisesti toimivia yrityksiä kohtaan. Ne ovat myös neutraliteettiperiaatteen vastaisia, sillä ne antavat kansainvälisille konserneille sellaista kilpailuetua, jota paikallisten yritysten on mahdotonta saavuttaa. Lisäksi ne ovat, tavallaan hassua kyllä, myös vapaan markkinatalouden vastaisia. Tukien ja järjestelyiden mahdollistaminen ovat osa syvää rakenteellista, ongelmaa, joihin osasyyllisiä ovat esimerkiksi nykyinen verosopimusverkosto sekä sokea tai lyhytnäköinen nopean rahallisen hyödyn tavoittelu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti