Siirtohinnoittelua ja maailmankauppaa

Siirtohinnoitteludokumentointi kuulema työllistää hyvin. Siitä en niin tiedä, mutta tiistain luennolla tutustuimme ainakin pintaraapaisun verran siirtohinnoitteluun. Mistä oikein on kyse?

Joidenkin arvailujen mukaan 60 % maailmankaupasta on konsernien sisäistä kauppaa. Konserniksi kutsutaan lähiyhtiöiden muodostamaa kokonaisuutta. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että useampi yhtiö omistaa toisensa. Konserni muodostuu esimerkiksi silloin, jos Suomi Oy omistaa 100% Ruotsi AB:stä. Tällöin konsernin sisäisellä kaupalla tarkoitetaan niitä liiketoimia, joita Suomi Oy ja Ruotsi AB tekevät keskenään. Siirtohinnoittelussa on kyse siitä, kuinka nuo sisäiset liiketoimet tulisi hinnoitella.

Miksi tästä sitten ollaan kiinnostuneita? Nykyisen oikeustilan perusteella niin sanottu rajat ylittävä tuloksentasaus ei ole ainakaan avoimesti sallittua. Käytännössä rajat ylittävällä tuloksentasauksella tarkoitetaan yrityksen verotettavan tuloksen siirtämistä erinäisin järjestelyin alhaisempien veroasteiden maihin. Kun esimerkiksi Suomessa näyttäisi ensi vuoden alussa olevan korkeampi yhteisöverokanta kuin Ruotsissa, saman konsernin sisällä olisi tietysti järkevää pyrkiä siirtämään koko verotettava tulos Ruotsiin, jolloin konsernin kokonaisveroaste jäisi alhaisemmaksi.

Konsernin sisäisen kaupan avulla tulosta voitaisiin siirtää esimerkiksi siten, että Ruotsi AB myy ylihintaan Suomi Oylle hyödykkeitä, jolloin Ruotsi AB:n myyntitulot kasvavat (ja tulos paranee) ja Suomi Oy:n ostot lisääntyvät (tulos heikkenee).

Konsernien sisäiseen kauppaan ja siirtohinnoitteluun on kuitenkin lainsäädännössä puututtu. Suomen sisäisestä lainsäädännöstä pykälät löytyvät verotusmenettelylain 14a-c§:sta (siirtohinnoitteludokumentointi) sekä 31§ (siirtohinnoitteluoikaisu). Lähtökohtana siirtohinnoittelulle on markkinaehtoperiaate: konsernin sisäiset liiketoimet tulisi hinnoitella samoin kuin konsernin ulkopuolelle suuntautuvat liiketoimet. Yli- tai alihintaan liiketoimia ei siis saa tehdä.


Käytännössä siirtohinnoittelu tapahtuu valitun menetelmän avulla: markkinahintavertailulla, jälleenmyyntihinnalla, kustannusvoittolisällä, liiketoiminettomarginaalilla tai voitonjakamismenetelmällä. Siirtohinnoitteludokumentoinnissa on kyse nimenomaan siitä, että nämä konsernin sisäiset liiketoimet on tietyissä tilanteissa dokumentoitava. Dokumentit on tarvittaessa pyrittävä esittämään Verohallinnolle esimerkiksi verotarkastuksen yhteydessä.

Agressiivista verosuunnittelua löytyy toki aina, ja näitä järjestelyjä on mahdollista suorittaa nytkin muilla kuin siirtohinnoittelun keinoilla. Itseäni tässä siirtohinnoittelussa hämää lähinnä se, että jos ja kun konsernit ovat kasvaneet niin suuriksi, että niiden asema markkina-alueilla on monopolimainen tai ogliopolimainen, mihin liiketoimia pitäisi verrata? Jos konsernin yritykset käyvät kauppaa ainoastaan konsernin muiden yhtiöiden kanssa, mitään siirtohinnoittelumenetelmien vaatimia sisäisiä/ulkoisia verrokkeja ei edes ole olemassa.

Maailmankauppa tuntuu olevan yhä tiukemmin muutamien isojen toimijoiden hallussa, eikä valtioilla ole voimaa (eikä halua?) puuttua siihen.Muutoksen tulisi tapahtua myös näiden markkinoiden ulkopuolella, paikallisten toimijoiden keinoin.