Osuustoiminnasta osa 1

Alla oleva teksti on Co-op Network Studies -yliopistoverkoston COOP7-kurssin ensimmäinen oppimistehtävä. Laitan tekstin nyt ihan sellaisenaan tähän.
 --------------------------------

Mitä suomalaisen osuustoimintaliikkeen historiasta voidaan oppia?
-Tarkastelussa Markus Seppelinin Osuustoiminnan jalanjäljillä

Johdanto

Tässä tekstissä tarkastelen lyhyesti Markus Seppelinin Osuustoiminnan jalanjäljillä -julkaisun (2000) pohjalta mitä voimme oppia suomalaisen osuustoiminnan historiasta.(1) Tarkastelu painottuu yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin näkökulmiin.

Olen jakanut tekstini kolmeen osaan. 1) Ensimmäisenä käsittelen sitä, miten osuustoiminta ratkaisi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkupuolella muun muassa yhteiskunnalliseen eriarvoistumiseen ja maaseudun köyhtymiseen liittyviä ongelmia. 2) Toiseksi tarkastelen osuuskuntien fuusioitumista 1960-luvulta lähtien, osuuskuntien kasvun vaikutusta osuuskuntien toimintaan ja osuuskuntien päätöksenteon etääntymistä jäsenistöstään. 3) Kolmanneksi arvioin nykyisen osuustoiminta-liikkeen kehittymistä ja osuustoiminnan tulevaisuuteen liittyviä haasteita.

1. Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ja osuustoiminnan synty

Aluksi yhteistoiminta vastasi ennen kaikkea vähävaraisemman kansanosan kohtaamiin haasteisiin. Jo ennen osuustoimintaliikkeen syntyä esimerkiksi viljelijät muodostivat työliittoja ja järjestivät talkoita, jotta kiireelliset maataloustyöt saataisiin hoidettua ajallaan.Varsinainen osuustoiminta syntyi Suomessa 1800-luvun loppupuolella, kun teollistumisen ja markkinoiden asteittaisen vapauttamisen myötä taloudellinen hyvinvointi alkoi jakautua yhä epätasaisemmin. Työväestön, käsityöläisten ja maaseudun pienviljelijöiden keskuudessa jokapäiväinen toimeentulo muodostui ongelmaksi. Osuustoiminnasta tulikin lopulta keino parantaa omaa asemaansa uudenlaisessa, teollistuneessa yhteiskunnassa.(2)

Tänä 1800-luvun lopusta 1900-luvun puoleen väliin kestäneenä ajanjaksona osuustoiminta oli nimenomaan keino ratkaista eriarvoistumiseen liittyviä ongelmia taloudellisesti vähävaraisemman kansanosan keskuudessa. Esimerkiksi maaseuduille perustettujen osuuskauppojen jäsenistö koostui alusta alkaen työväestöstä ja maanviljelijöistä. (3) Vuonna 1899 perustettu Pellervo-seura piti huolta maalaisväestön sivistämisestä, ja osuustoiminta levisi nopeasti eri aloille kuten tavaroiden välitykseen (Hankkija 1905), raha- ja luottomarkkinoille (OKO 1902) ja meijeritoimintaan (Voivientiosuusliike Valio 1905). (4)

2. Osuuskuntien kasvu ja päätöksenteon etääntyminen

Sotien ja säännöstelyn jälkeen 1960-luvulla Suomen osuuskauppojen keskusliiton tavoitteeksi asetettiin osuuskauppojen koon suurentaminen fuusioimalla. Pieniä kyläkauppoja lopetettiin ja toimintaa keskietettiin yhä kasvaviin asutuskeskuksiin. Myös markkinoiden kansainvälistyminen vaikutti kotimaiseen kulutukseen ja painosti osuuskuntamuotoisia yrityksiä muuttamaan ja tehostamaan toimintaansa. (5)

Osuuskuntien kasvaessa ja toiminnan kansainvälistyessä jäsenten vaikutusmahdollisuudet vähenivät, päätöksenteko etääntyi, liiketaloudelliset periaatteet tulivat hallitseviksi ja osuuskuntien yhteisötavoitteet jäivät taka-alalle. Suurten osuustoimintayksikköjen muodostuminen myös vähensi paikallistuntemuksen merkitystä ja osuustoiminnan joustavuutta. (6)

3. Osuustoimintaliikkeen kehittyminen, haasteet ja tulevaisuus

Suomalaisen osuustoiminnan historiasta voimme siis oppia ainakin kaksi asiaa. 1) Osuustoiminta on keino lisätä hyvinvointia ja toimeentuloa silloin kun yhteiskunnallinen eriarvoistuminen on suurta. 2) Osuuskunnan kasvaessa riittävän suureksi liiketaloudelliset periaatteet korvaavat helposti yhteisölliset tavoitteet ja päätöksenteko etääntyy jäsenistöstä.

Tuloerojen kasvu on ollut Suomessa erityisen voimakasta 1990-luvun alun verouudistusten jälkeen.(7) Viime vuosikymmeninä eri aloille onkin alkanut syntyä pienimuotoista uusosuuskuntia. Ne ovat tarjonneet esimerkiksi erilaisia hyvinvointipalveluja, kulttuuripalveluja, asuinpalveluja sekä vaihtoehtoisia elämänmuotoja. Tämä on tarkoittanut osuuskuntaliikkeen paluuta juurille, kun puhtaasti liiketoiminnallisten osuuskuntien rinnalle on syntynyt taas yhteisöllisyyttä korostavia yrityksiä. (8)

Uusosuuskuntien elinvoimaisuuden kannalta onkin varmasti tärkeää miettiä, olisiko niiden mahdollista toimia ikään kuin olemassa olevien markkinoiden ulkopuolella tai vaihtoehtona. Jos osuuskuntatoiminnan alkuperäisenä ajatuksena on ollut vähävaraisempien toimeentulon turvaaminen ja hyvinvoinnin lisääminen, ei yhteisöllisyyden hylkääminen rajattoman kasvun edessä ole mielekästä. Yritysmaailman kansainvälistyminen on tuonut tullessaan yhä enemmän fuusioita sekä konsernirakenteita ja sen myötä eriarvoistumista esimerkiksi veropohjan karatessa ulkomaille päättäjien käsistä. Julkaisussaan Seppelin toteaakin, että "Helppoa yhteistoiminnallisten periaatteiden ja arvojen soveltaminen liike-elämään ei kuitenkaan ole, koska liike-elämän toimintatapa länsimaissa on kehittynyt selkeästi yksilöllisyyttä ja kilpailua korostavaan suuntaan."(9) Kun pienten toimijoiden on yhä vaikeampaa toimia markkinoiden asettamilla ehdoilla voidaan kysyä, onko näille markkinoille edes järkevää pyrkiä. Uusosuuskuntien ei siis ehkä kannata ainakaan ensisijaiseksi tavoitteekseen ottaa kilpailua isoja, kansainvälisiä konserneja vastaan, vaan niiden onnistuminen voisi ennemminkin perustua paikalliseen osaamiseen, joustavaan päätöksentekoon ja vahvaan alueelliseen yhteisöllisyyteen.

 Alaviitteet:
(1) Seppelin, Markus. 2000. Osuustoiminnan jalanjäljillä. Katsaus suomalaisen osuustoimintaliikkeen historiaan.Helsingin yliopiston osuustoimintainstituutin julkaisuja.
(2) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 11-13.
(3) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 36.
(4) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 30-33.
(5) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 62-67.
(6) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 83-84.
(7) Ks. tarkemmin esim. Tuomala, Matti. 2009. Forssan ohjelman tavoite progressiivisesta tuloverotuksesta on herätettävä henkiin. Teoksessa: Alaja, Antti (toim.). Oikeudenmukainen verotus. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä. s. 59-74.
(8) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 90-91.
(9) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 105