Osuustoiminnasta osa 3.

Alla oleva essee oli COOP7 kurssin lopputehtävä. Teksti on kirjoitettu viime vuoden lopussa / tämän vuoden ensimmäisinä päivinä. Asiasta on tullut tämän jälkeen hieman lisää tietoa, Kilpailuvirasto muun muassa julkaisi julkisen version päätöksestään. Katsotaan jääkö tämä viimeiseksi osuustoimintatekstiksi hetkeen vai tuleeko näitä lisää. Osuustoimintalaki on ainakin muuttumassa, joten juttua varmasti riittäisi.

Imago, markkina-asema ja aate – Tapaus Valio ja muuttunut osuustoiminta

Johdanto 

COOP7 Osuustoiminta Suomessa: muisti, nykyisyys ja tulevaisuus -kurssin lopputehtäväksi annettiin essee, jossa tarkastellaan historian rasitteita osuustoiminnan imagossa. Kysymyksenasettelussa tulisi pohtia sitä, mistä nämä leimat ovat peräisin, mikä selittää niiden pysyvyyttä ja ovatko ne voitettavissa. 

Imago tarkoittaa mielikuvaa jostakin. Tällöin imagorasite voidaan ymmärtää negatiiviseksi mielikuvaksi, huonoksi maineeksi. Tehtävänanto tuntui mielestäni haastavalta: kuinka voisin tarkastella imagoa objektiivisesti, kun kysymys on kuitenkin niin subjektiivisesta asiasta kuin mielikuva? Miksi osuustoiminnalla olisi huono maine, ja kenen silmissä? Jos valitsisin negatiiviseksi mielikuvaksi vasemmistolaisuuden, leimaisiko se minut itseni oikeistolaiseksi? Jos taas valitsisin maalaisuuden, tulisinko ymmärretyksi haihattelevana kaupunkilaisena? Tai jos tarkastelisin imagoa markkinatalouden lähtökohdista, syyttäisinkö silloin sosialismia? Vai tulisiko imagoa tarkastella jonkun toisen silmin? Tehtävänanto herätti paljon kysymyksiä.

 Muutama päivä ennen joulua, 20.12.2012, luin kuitenkin seuraavan otsikon: ”Kilpailuvirasto esittää Valiolle 70 miljoonan euron sakkoja määräävän aseman väärinkäytöstä maitomarkkinoilla.” Kilpailuviraston selvitysten mukaan Valio on tehnyt vuonna 2010 strategisen päätöksen siitä, että yhtiö pyrkii sulkemaan kilpailun pois perusmaitojen markkinoilta Suomessa pudottamalla tukkuhinnat alle kustannusten. Hinnoittelulla on pyritty saavuttamaan monopoliasema markkinoilla, jonka jälkeen hinnat nostettaisiin aiemmalle tasolle. Viraston mukaan Valio on syyllistynyt kilpailulain vastaiseen menettelyyn, jonka tavoitteena on ollut vahingoittaa kuluttajien asemaa. Lisäksi menettely on haitannut alalla toimivien pienmeijereiden toimintaedellytyksiä. (1)

Tiedotteen luettuani tajusin, ettei se ole ollut ainoa laatuaan. Viime vuosina perinteisille osuustoimijoille onkin sadellut useita kilpailuviraston epäilyksiä, huomautuksia ja markkinaoikeuden asettamia rangaistuksia markkina-aseman väärinkäytöstä. (2) Mihin ihmeeseen perinteinen osuustoiminta on oikein menossa?

 Tässä esseessä pohdin sitä, millä tavalla perinteisten osuustoimijoiden kasvu lähihistoriassa markkina-asemaltaan suuriksi yrityksiksi vaikuttaa osuustoiminnan imagoon vai vaikuttaako se ylipäätään. Olen jakanut tekstini kolmeen osaan. 1) Ensin tarkastelen osuustoiminnan ja Valion keskusjohtoisuuden ja itsenäisyyden kehitystä. 2) Toiseksi pohdin sitä, kuinka aate ja kilpailukykyisyys näyttäytyvät nykyisessä osuustoiminnassa. 3) Lopuksi pyrin tekemään yhteenvetoa siitä, kuinka osuustoiminnan itsenäisyyden ja aatteellisuuden muutokset vaikuttavat osuustoiminnan imagoon. Tapausesimerkkinä käytän Voinvientiosuusliike Valion kasvua nykyisenlaisekseen.

 1. Itsenäisyydestä keskusjohtoisuuteen 

Varsinainen osuustoiminta syntyi Suomessa 1800-luvun loppupuolella, kun teollistumisen ja markkinoiden asteittaisen vapauttamisen myötä taloudellinen hyvinvointi alkoi jakautua yhä epätasaisemmin. Osuustoiminnasta tuli keino parantaa omaa asemaansa uudenlaisessa, teollistuneessa yhteiskunnassa. (3)   Osuustoiminta näkyi vahvasti myös maidontuotannossa, kun lukuisia osuusmeijereitä perustettiin. Voinvientiosuusliike Valio perustettiin 4. heinäkuuta 1905. Sen tarkoitus oli toimia pienten osuusmeijereiden keskusliittona ja edistää voin vientiä. Perustamisasiakirjan allekirjoittivat 17 osuusmeijerin edustajat. Vuonna 1938 Valion jäsenmäärä oli korkeimmillaan: siihen kuului 563 osuusmeijeriä. (4)

Osuustoiminta on perinteisesti korostanut toiminnan itsenäisyyttä. Alkuaikoina keskusliikkeiden ja -järjestöjen tehtävä olikin palvella yksittäisiä osuuskuntia ja niiden kautta osuuskunnan jäseniä. Tämä merkitsi sitä, että osuustoiminnalliset järjestöt olivat pitkään hajanaisia. Esimerkiksi Valion lukuisat jäsenmeijerit saattoivat kilpailla keskenään tarjoamalla tuotteitaan samoille markkina- alueille.(5)  Lähes alkuajoistaan asti Valio pyrki kuitenkin edistämään meijerikoon kasvua. Valion pitkäaikainen toimitusjohtaja F.M. Pitkäniemi oli huolissaan vientikaupasta, jota varten keskusliike oli perustettukin. Ulkomaiset ostajat edellyttivät tuotteiden tasalaatuisuutta, jota oli mahdoton toteuttaa, kun vientierät tulivat useasta pienestä meijeristä. (6) Yhtenäisyyttä pyrittiin jatkuvasti lisäämään. Menestyksellisen liiketoiminnan tavoittelu syrjäytti perinteisen osuustoiminnan, ja meijereiden yksikkökoon suurentaminen oli järjestön rakennekehityksen ydin. (7)

Sadassa vuodessa alkuaikoijen tavoitteet on pystytty saavuttamaan. Vuonna 1992 Valio muuttui osuusmeijereiden omistamaksi osakeyhtiöksi. Nykyisin Valio Oy:n omistaa 18 osuuskuntaa, joista Valio-ryhmään kuuluu 9 osuuskuntaa. Kaikesta Suomessa meijereihin toimitetusta maidosta Valio vastaanottaa 86%.(8) Viimeistään 1980-luvulla Valion tavoitteita olivat vanhojen osuustoiminnan periaatteiden sijaan kilpailukykyisyys, tuloksellisuus, kansainvälisyys ja asiakaslähtöisyys.

 2. Osuustoiminnan aatteellisuus ja kilpailu 

1900-luvun alussa Suomessa pyrittiin löytämään osuustoiminnasta ”kolmas tie” puhtaan kapitalismin ja sosialismin välimaastoon. Osuustoiminnan alkuaikoina osuuskunnan keskeisiä tehtäviä olivatkin kansan yhdistäminen ja sivistäminen. Yhdistämistavoitteet näkyivät sekä eri yhteiskuntaluokkien ja ideologioiden sisällä että niiden välillä. Sopua ja yhteistyötä pyrittiin edistämään 1) poliittisesti erimielisen sivistyneistön sisällä, 2) maatalousväestön eli isäntien ja torppareiden keskuudessa sekä 3) sivistyneistön ja kansan välillä. Vuosisadan vaihteessa työväestön ja maaseudun olojen katsottiin olevan osa samaa yhteiskunnallista kysymystä. (9)

Nykyisenlainen kapitalismi määritellään talousjärjestelmäksi, joka perustuu vapaaseen yritystoimintaan, yksityiseen rahoitukseen sekä kilpailuun vapailla markkinoilla. Kapitalismissa korostuu markkinatalouden mukainen vapaa hinnanmuodostus kysynnän ja tarjonnan kohdatessa.(10) Osuustoiminta-aatteelle oli tärkeää Ranskan vuoden 1848 vallankumouksen jälkeen levinnyt sosialismi, joka oli ennen kaikkea uuden, sosiaalisen ja kansanvaltaisen talousjärjestelmän aate. Osuustoimintaa ei kuitenkaan voitu yhdistää mihinkään tiettyyn aatteeseen, vaan osuustoiminnan alkuunpanijoiden maailmankatsomukset ja poliittiset taustat olivat hyvinkin erilaisia.(11) Tästä huolimatta osuustoimintaan liitetään helposti ”aatteen palo”, ja monesti nimenomaan aatteellisuus erottaa osuustoiminnan muista yrittämisen muodoista.

 Touko Perko on kirjoittanut Valion historiasta kertovassa teoksessaan Valio ja suuri murros (2005), että viimeistään suuren 1990-luvun alun rakennemuutoksen jälkeen osuustoimintaan liittynyt aate on siirtynyt taka-alalle. Perkon mukaan aatteiden merkitys ei yhteiskunnassa ole enää niin suuri, kuin vaikkapa sata vuotta sitten. Perkon mukaan Valio Oy on kuitenkin tinkinyt vain yhdestä perinteisestä osuustoiminta-aatteen periaatteesta: jäsen ja ääni -periaatetta ei ole. Omistus kun on säilynyt edelleen osuuskuntien kautta yksityisillä maidontuottajilla ja alkuperäinen tehtävä maidontuottajien elinkeinon ja taloudellisen menestyksen edistäjänä jatkuu edelleen. (12)

Perko on varmasti oikeassa siinä, että aatteiden merkitys on yleisesti vähentynyt. Toisaalta meneillään oleva markkinatalouden kriisi, työttömyyden lisääntyminen ja yleinen tyytymättömyys saattavat nostaa perinteisiä aatteita takaisin pinnalle. Voidaan myös kysyä, julistaako esimerkiksi Valio nyt korulauseiden alla kasvua toisten hyvinvoinnin kustannuksella. Jos osuustoimintaliikkeen alkuperäinen tarkoitus oli kansan valistaminen ja hyvinvoinnin lisääminen köyhien kansanosien keskuudessa, mitä osuustoiminta tekee nykyään?

 3. Lopuksi 

Miten keskusjohtoisuus, itsenäisyyden katoaminen ja aatteen jääminen takaa alalle sitten käytännössä vaikuttavat osuustoiminnan imagoon? Kilpailuvirasto, joka huomautti Valiota markkina-aseman väärinkäytöstä, listaa tehtävikseen muun muassa kilpailun edistämisen ja kilpailua rajoittavien säännösten ja määräysten purkamisen, kuluttajansuojan kehittämisen, kilpailuolosuhteiden seurannan ja arvioinnin sekä kilpailu- ja kuluttajapolitiikkaan liittyvään kansainväliseen yhteistyöhön osallistumisen.(13) Kilpailuvirasto pyrkii siis käytännössä edistämään markkinatalouden periaatteita: vapaata hinnanmuodostusta ja kilpailua sekä kuluttajan asemaa markkinoilla.

Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen vastasi Kilpailuviraston sakkovaatimuksiin toteamalla, että Valion hyvä tilityskyky on seurausta suuresta erikoistuotteiden valikoimasta, ei perustuotteiden myynnistä. Laaksosen mukaan Kilpailuviraston vaatimus tarkoittaa, että Valio ei saisi tarjota asiakkaille perusmaitoja kilpailykykyiseen markkinahintaan. (14)

Kumpi siis on lopulta oikeassa? Perinteisten osuustoimijoiden muuttumista vähemmän aatteelliseksi ja keskusjohtoisemmaksi on turha kiistää. Muutokset ovat vieneet Valiota kohti markkinatalouden ydintä, ja kilpailukyvyn ylläpitäminen näyttäytyy entistä tärkeämpänä. Tavallaan Valio onkin saavuttanut markkinataluden avulla liian paljon; se on kasvanut markkina-asemalta niin suureksi, että toiminnassa tasapainotellaan nykyisen lainsäädännön ja monopoliaseman rajoilla. Alueellinen kilpailu on kadonnut, eikä vaihtoehtoja ole. Onko imagolla tällöin väliä ja tarvittaisiinko vaihtoehtoja edes?

Kuortanelainen maanviljelijä toteaa Kansan talous -teoksen (1999) haastattelussa, ettei tiedä johtuuko se aatteesta vai totutusta tavasta, että kynnys myydä muualle kuin maakunnalliselle osuuskunnalle on suuri. Muulle kuin Valiolle myynti koetaan oman ammattikunnan halveksimisena, porukan pettämisenä. Myös sosiaalinen paine vaikuttaa.(15) Toisaalta keskusliikkeenä Valio keskittyy tiukasti siihen, mitä varten se on perustettukin: omistajiensa elinkeinon ylläpitämisen. Se maksaa liiketoiminnasta kertyvän tuloksen omistajilleen maidon hintana. Tällä hetkellä Valio maksaa noin 40 % liikevaihdostaan omistajille. (16) Toisaalta, kuten Valion toimitusjohtaja painotti, Valio haluaa tarjota kuluttajille tuotteet kilpailukykyiseen markkinahintaan. Tällöin Valio pyrkii ikään kuin edistämään kahden vastakkaisen ryhmän etuja: sekä kuluttajien että tuottajien. Tällöin vaihtoehtoja ei siis todellisuudessa ole kummallakaan: kuluttajalla eikä tuottajalla. Myöskään ”negatiivisen imagon” syntymisellä esimerkiksi Kilpailuviraston sakkovaatimusten vuoksi ei juurikaan ole väliä.

Osuustoiminnasta puhuttaessa muistan vahvasti erään yliopiston yritystoimintaan liittyvän kurssin luennon, jolla luennoitsija kysyi oppilailta kuinka moni kuuluu osuuskuntaan. Vain muutama käsi nousi. Kun opettaja muotoili kysymyksen toisin ja kysyi, kuinka monella on Bonus-kortti, lähes jokainen käsi nousi. Voiko nykyisellä osuustoiminnalla ylipäätänsä olla imagoa, kun sitä ei tunnisteta tehokkaan markkinoinnin ja kilpailukykyisyyden alta?  Lopulta kyse on kai oikeastaan siitä, millaisena osuustoiminta halutaan missäkin ryhmässä nähdä. Kun aate on kadonnut, tärkeimmältä tuntuu saada tuttuja ja turvallisia tuotteita mahdollisimman halpaan hintaan. Se, millaisilla keinoin tuotteet pöytään tulevat, ei varmasti kiinnosta suurinta osaa ihmisistä. Jos yliopiston yrityskurssilaisetkaan eivät tunnista osuustoimintaa, voi vain arvailla, mikä tilanne on maakunnissa tai kouluttamattomien nuorten keskuudessa.

 Lähteet 

 1 Kilpailuviraston tiedote. 20.12.2012.”Kilpailuvirasto esittää Valiolle 70 miljoonan euron sakkoja määräävän aseman väärinkäytöstä maitomarkkinoilla.” http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?luku=tiedotteet&sivu=tied/t-2012-28
 2 Ks. tarkemmin esim: Kilpailuviraston päivittäistavarakauppaa koskeva selvitys. 1/2012. Saatavilla:  http://www.kilpailuvirasto.fi/tiedostot/Kilpailuviraston-Selvityksia-1-2012-PT-kauppa.pdf
 3  Ks. tarkemmin: Seppelin, Markus. 2000. Osuustoiminnan jalanjäljillä. Katsaus suomalaisen osuustoimintaliikkeen historiaan. Helsingin yliopiston osuustoimintainstituutin julkaisuja. s. 11-13.
 4 Perko, Touko. 2005. Valio ja suuri murros. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu. s. 12
 5 Ks. tarkemmin: Perko. 2005. s. 37-38.
 6 Ks. tarkemmin: Perko. 2005. s. 36-37.
 7 Ks. tarkemmin: Perko. 2005. s. 37-38.
 8 Ks. tarkemmin: Valion yrityssivut. 3.1.2013. http://ammattilaiset.valio.fi/portal/page/portal/Valioyritys
 9 Ks. tarkemmin. Henttinen, Annastiina. 1999. Teoksessa Kansan talous. s. 39-42
 10 Ks. tarkemmin: Perko. 2005. s. 28
 11 Laakkonen, Vesa & Laurinkari, Juhani. Uudistuva osuustoiminta. 1995. Helsingin yliopiston osuustoimintainstituutin julkaisuja. s.10-12
 12 Perko. 2005. s.448-449
 13 Kilpailu- ja kuluttajavirasto. Viraston esittely. Viitattu 5.1.2013. http://www.kkv.fi/Page/d14aa5b2-c74d-4035-8539- cf615a45c49e.aspx
 14 Valion tiedote. 20.12.2012. Viitattu 5.1.2013. http://www.valio.fi/yritys/viranomainen-vaatii-nostamaan- perusmaidon-hintaa/
 15 Pohls, Maritta. (1999). Kansanliike Kuortaneella. Teoksessa Kansan talous. Kirjayhtymä Oy, Helsinki. s. 625
 16 Ks. tarkemmin: Valion yrityssivut. 3.1.2013. http://ammattilaiset.valio.fi/portal/page/portal/Valioyritys

Muutokset 2013: Yle-vero

Mitä?
Tv-lupamaksusta luovuttiin. Ylen toimintaa rahoitetaan jatkossa yleisradioverolla eli Yle-verolla. Toisin kuin tv-lupamaksu, vero on henkilökohtainen eikä kotitalouskohtainen.

Kuka maksaa?
1. Yli 18-vuotiaat yleisesti verovelvolliset luonnolliset henkilöt (eli sä ja mä)
2. Yhteisöt (eli esimerkiksi osakeyhtiöt ja osuuskunnat).

Verovelvollisuuteen ei vaikuta se, omistaako television tai käyttääkö muuten yleisradion palveluja. Ainoastaan Ahvenanmaan maakunnassa asuvat ja alle 18-vuotiaat on vapautettu verosta.

Kuinka paljon?
1. Luonnolliset henkilöt
0-140€.  Yle-veron määrä on 0,68 % joko puhtaan ansiotulon ja puhtaan pääomatulon yhteismäärästä tai sitä korkeammasta YEL:n tai MYEL:n mukaan vahvistetun työtulon yhteismäärästä. Jos veron määrä näin laskettuna on alle 50€, sitä ei peritä. Veroa peritään enintään 140€. Puhdas tulo tarkoittaa verovuoden tuloa, josta on vähennetty tulonhankkimismenot.

Jos puhdas tuloni olisi tänä vuonna esimerkiksi 10.000€, maksaisin Yle-veroa 10.000€*0,68%=68€.

Verohallinnon taulukko.

2. Yhteisöt
0-3000€. Jos yhteisön verotettava tulo on 50.000€ tai enemmän, yhteisön on suoritettava Yle-veroa 140€ + 0,35% verotettavan tulon 50000€ ylittävältä osalta. Veroa peritään enintään 3000€. Jos yhteisön verotettava tulo olisi tänä vuonna esimerkiksi 60000€, Yle-veroa tulisi maksettavaksi 140€+(10000€*0,35%)=175€.

Mitä pitää tehdä?
Ei mitään. Vero sisältyy vuoden 2013 alusta verokortin ennakonpidätysprosenttiin (palkansaajat) tai ennakonkantoon (yrittäjät). Jos on ehtinyt maksaa vuoden 2013 televisiolupamaksua, Viestintävirasto palauttaa maksetun summan ilman erityisiä toimenpiteitä.

Milloin?
Laki tuli voimaan 1.1.2013. Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2013 toimitettavassa verotuksessa. Käytännössä Yle-veroa maksetaan siis ensimmäisen kerran tämän vuoden tuloista.

Mitä sitten?
TV-lupatarkastajaa ei tarvitse enää pelätä. ;)

Vaikka kaikkein pienituloisimpien ei tarvitse maksaa veroa ollenkaan, veron ylärajaa ei ehkä olisi tarvittu. Nyt pieni- ja keskituloisilla veron osuus on veron maksimimäärän vuoksi suhteellisesti isompi kuin kaikkein suurituloisimmilla. Veron määrä kun jäisi kaikissa tapauksissa varsin alhaiseksi: ILMAN ylärajaa 100.000€ vuodessa tienaava maksaisi Yle-veroa 680€. Eihän se olisi paha hinta sille, että mainosvapaata tiedonvälitystä ja kansansivistystä pystytään ylläpitämään, vai mitä.

Meillä ei ollut televisiota moneen vuoteen. Kun kommuunin laajakaistaliittymän vaihdossa saatiin ilmainen digiboksi, se kuitenkin kiinnitettiin paikalleen. Mutta tuossahan tuo telkkari on pääasiassa pimeänä möllöttänyt. Pitäisikö sitä nyt sitten alkaa tuijottaa, kun oikein luvan kanssa saa ja melkein maksaakin?

Lisätietoja:
Laki yleisradioverosta
Verohallinto: Yle-vero - usein kysyttyä

Osuustoiminnasta osa 2

Alla oleva teksti on kirjoittamani Co-op Network Studies -yliopistoverkoston COOP3-kurssin oppimistehtävä. Tämäkin teksti tulee melkein suoraan kopiona alkuperäisestä tähän.
----------------

Yksilöllisestä ideasta yhteisölliseksi yrittäjäksi – Mitä osuuskunnan perustajilta vaaditaan?

Johdanto

Yrittämisen idea syntyy aina yksilöstä. Vaikka kyse olisi yhteisöllisestä yrityksestä, jonkun on kuitenkin sanottava ensimmäiset sanat: “Mitä jos perustettaisiin yritys?” Tässä tekstissä pohdin ensinnäkin sitä sitä, 1) millaisia luonteenpiirteitä, motivaatiotekijöitä, arvoja ja taustoja yhteisöllinen yrittäminen edellyttää suhteessa yksin yrittämiseen. Mikä saa yksilön jakamaan ideansa toisen, kolmannen tai neljännen kanssa sen sijaan, että perustaisi yrityksen yksin? Toiseksi pohdin sitä, 2) millaisia kipupisteitä ja törmäyskohtia yhteisöllisen yrityksen, tässä tapauksessa osuuskunnan, perustamisen aikana voi syntyä.

1. Yhteisöllisen yrittämisen taustatekijät

Suomen lainsäädäntö tuntee kaksi yritysmuotoa, jotka mahdollistavat yrityksen perustamisen yksin: toiminimen ja osakeyhtiön. Yhteisyrittämisen muotoja on sen sijaan useampia: osakeyhtiö, osuuskunta, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö sekä yhdistys.¹ Jo yritysmuotojen runsauden vuoksi yksinyrittäminen, yhteisyrittäminen ja yhteisöllinen yrittäminen on syytä erottaa toisistaan. Yritystoiminnan yhteisöllinen luonne riippuu yritysmuodon valintaa enemmän yrittäjien henkilökohtaisista tavoitteista ja yrityksen käytännön toimintatavoista.²

Seuraavalla sivulla olevaan taulukkoon olen kerännyt luonteenpiirteitä, motivaatiotekijöitä, arvoja ja taustoja, joita yrittäjyyden yhteydessä on mainittu Pellervon julkaisemassa Osuuskunnan perustajan oppaassa (2010), Tapani Köpän tekstissä Yhteisöllisyys, yrittäjyys ja arvot Erkki Koskiniemen toimittamassa teoksessa Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen (1998) sekä Jarmo Laukkasen teoksessa Enemmän kuin yritys (2000).³ 

Luonteenpiirteet	avoimuus, kyky sitoutua yhdessä sovittuun, yhteistyökyky, joustavuus, aktiivisuus, aloitteellisuus, luovuus, rohkeus, vastuuntunto, itsenäisyys, ahkeruus, tehokkuus, riskinottokyky ja -halu, tulostietoisuus, tuloksentekohalu, kilpailuhalu, ulospäin suuntautuneisuus, päämäärätietoisuus, sosiaalisuus, positiivinen elämänasenne, usko itseensä, vastuunotto, paineensietokyky, sitkeys
Motivaatiotekijät	halu toteuttaa omia ajatuksia, yrittämisen riippumattomuus ja yksilöllisyys, hyvä ammattitaito, työttömyys, halu "tehdä rahaa", vanhempien elämäntyön jatkaminen, pyrkimys suurempien markkinoiden saavuttamiseen, halu saada hallintaan koko tuotantoketju, tarve pienentää kustannuksia yhteistyön avulla, pyrkimys saada merkittävämpi asema olemassa olevilla markkinoilla, mahdollisuus yhteishankintoihin, sosiaalisen turvaverkoston luominen, riskin vähentäminen
Arvot	tasa-arvo, yhteisten etujen ajaminen, omatoimisuus, omavastuisuus, demokratia, oikeudenmukaisuus, solidaarisuus, rehellisyys, avoimuus, yhteiskunnallinen vastuu, muista ihmisistä välittäminen
Taustat	yhteiskunnallis-eettisesten tavoitteiden toteuttaminen, elämäntapayhteisöjen muodostaminen, ekologisesti kestävän pankkitoiminnan harjoittaminen, luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden tuottaminen ja hankinta, työttömien yhdistyksissä syntynyt keskinäinen solidaarisuus

Taulukko 1. Yrittäjyyteen liitettyjä luonteenpiirteitä, motivaatiotekijöitä, arvoja ja taustoja.

Luetelluista luonteenpiirteistä on vaikea erottaa sellaisia, joita yhteisöllisessä yrittäjyydessä ei missään tilanteessa tarvittaisi. Sen sijaan tietyt luonteenpiirteet kuten avoimuus, kyky sitoutua yhdessä sovittuun, yhteistyökyky sekä joustavuus saattavat saada useammin korostuneen merkityksen yhteisöllisessä yrittämisessä yksin yrittämiseen nähden. Myöskään kirjoittajien mainitsemista arvoista tai motivaatiotekijöistä ei löydy merkittäviä eroja; ne voidaan kaikki yhdistää sekä yksin yrittämiseen että yhteisölliseen yrittämiseen. Toisaalta esimerkiksi sosiaalisen turvaverkoston luominen ja riskin vähentäminen helpottuvat yhteisöllisen yrittämisen myötä luonnostaan. Erilaisten luonteenpiirteiden, arvojen tai motivaatiotekijöiden liittäminen juuri tiettyihin yrittämisen muotoihin saattaakin johtua lähinnä ennakkoluuloista tai oletuksista.

Yrittäjyyden arvoista ja taustoista voidaan kuitenkin löytää perusteluja sille, miksi yhteisöllinen yrittäminen voi tietyissä tilanteissa tuntua yksin yrittämistä paremmalta vaihtoehdolta. Vaikka esimerkiksi edellä mainittu riskin jakaminen voi jo sinänsä tuntua järkevältä ratkaisulta, yhteisölliseen yrittämiseen vaaditaan muutakin. Yhteisiä etuja, demokratiaa, solidaarisuutta ja yhteiskunnallista vastuuta on luonnollisesti helpompi edistää yhteisössä kuin yksin. Elämäntapayhteisön perustaminen tai yhteiskunnallis-eettisten tavoitteiden toteuttaminen ei edes onnistu ilman samanmielistä ja -arvoista yhteisöä. Yhteisöjen sisällä erilaiset luonteenpiirteet toki jakavat yksilöt erilaisiin ja eri tasoisiin tehtäviin, mutta kaikilla on kuitenkin oltava lähtökohtaisesti yrittäjyyden periaatteita ja riittävästi tahtoa. 

 

2. Yhteisöllisyyden kipupisteet

Yhteisöllisen yrityksen perustaminen on monessa suhteessa haastavampaa kuin yhden ihmisen yrityksen perustaminen, mutta osuuskunnan perustamisvaiheen ongelmia voi kuitenkin olla yhtä paljon kuin on osuuskuntiakin. Osuuskunnan perustamiseen liittyvät kipupisteet ja törmäyskohdat voidaan kuitenkin jakaa selkeästi kahden kategorian alle: 1) riittävän johdon puuttumiseen ja 2) liian erilaisiin lähtökohtiin.

Idea tarvitsee aina jonkun joka sitä vie eteenpäin, eikä yhteisöllistäkään yrittämistä synny jos tällaiset henkilöt puuttuvat. Jos riittävän vahvaa johtoa ei ole, avoinna olevia kysymyksiä voi jäädä liikaa auki eikä työnjakokaan onnistu. Osuuskunnan perustajan oppaasta löytyviä johtajuuden puutteesta aiheutuvia törmäyskohtia ovat muun muassa selkeiden pelisääntöjen puuttuminen sekä työvelvollisuuksien kasaantuminen vain tietyille henkilöille. Pelisääntöjen laadinta kun vaatii aina jonkun joka pelisäännöt haluaa, eikä töiden jakaminen onnistu ilman jakajaa. ⁴

Toiseksi kipupisteitä ja törmäyskohtia voi muodostua yksilöiden erilaisista lähtökohdista ja arvoista. Tällöin suurimmat ongelmat liittyvät usein varmasti siihen, ettei päästä yhteisymmärrykseen siitä mitä oikeastaan halutaan tehdä. Muita erilaisista lähtökohdista aiheutuvia ongelmia voi olla esimerkiksi kyvyttömyys sitoutua osuuskuntaan ja nähdä asiat pitkällä tähtäimellä.

Osuuskunnan perustaminen vaatii siis sekä johtajuutta että riittävän samanlaisia arvoja ja lähtökohtia. Perustamisvaihe on jo itsessään kriittinen; edellä mainittujen puuttuminen voi aiheuttaa sekä projektin vetäjien väsähtämisen että liian suurten ristiriitojen muodostumisen. Hyvää johtajuutta vaaditaan myös siiheen, että pystyy myöntämään ylitsepääsemättömän tilanteen olemassaolon. Tällöin on myös osattava laittaa projekti hetkeksi jäähylle tai jopa jättää osuuskunta toistaiseksi perustamatta. Toisaalta tarvitaan kykyä päästää irti alkuperäisestä ryhmästä tai ideasta - ja riittävää halua jatkaa siitä huolimatta eteenpäin.

1Ks. tarkemmin Osuuskunnan perustajan opas (2010) s. 6-8.

2Ks. tarkemmin Koskiniemi, Erkki (toim.). (1998) Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen. s. 16

3Ks. tarkemmin: Osuuskunnan perustajan opas (2010), s. 8-13, Koskiniemi, Erkki (toim.) (1998): Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen, s. 15 sekä Laukkanen, Jarmo (2000): Enemmän kuin yritys, s. 102-109.

4Ks. tarkemmin Osuuskunnan perustajan opas (2010) s. 10-13.

Tukikikkailu vs verokikkailu

1. Tämän aamun Aamulehti uutisoi isolla, yli puolen sivun jutulla, kuinka Kelalta huijataan erilaisen (laittoman) tukikikkailun avulla vuosittain yli neljä miljoonaa euroa. "Taantuma saa tukihuijareiden kekseliäisyyden kukkimaan" -niminen juttu oli kuvitettu värikkäillä hassun hauskoilla piirroksilla. Yhdessä ovela työttömyyspäivärahan nostaja kävi tuesta huolimatta töissä. Toisessa naureskeleva asumistukea nostava tyttö työntää ovea kiinni, jottei "Kela tietäisi, keitä meillä asuu". Kolmannessa viheltelevä opintotuella eläjä ottaa seteleitä vastaan, vaikka opinnot ovat keskeytyneet, tai niitä ei ole edes aloitettu.

2. Viereisellä sivulla kerrottiin pienellä, sivun reunaan asetellulla muutaman lauseen jutulla, kuinka yritykset maksavat Suomeen yhteisöveroa tänä vuonna noin miljardi euroa aiempaa vähemmän monikansallisten konsernien (laillisen) verokikkailun vuoksi. "Yle: Verokikkailusta iso lasku" -nimisen jutun mukaan taustalla on laillinen verosuunnittelu, jonka avulla toimintaa kierrätetään kevyemmän verotuksen maissa olevien yhtiön osien kautta.

4 000 000 € laittomia menoja

vs

1 000 000 000 € laillisesti saamatta jääneitä tuloja

Vähän jopa hävettää tämä meidän oikeusvaltio.

Muutokset 2013: Kotitalousvähennys

Kirjoitin jo viime vuonna perusteellisemman tekstin kotitalousvähennyksestä, joten tällä kertaa keskityn ainoastaan siihen mitä nyt muuttuu.

Tilanne nyt?
Tällä hetkellä lain mukaan saa vähentää

2) kotitalousvähennykseen oikeuttavasta työstä ennakkoperintälain 25 §:ssä tarkoitetulle ennakkoperintärekisteriin merkitylle tuloveron alaista toimintaa harjoittavalle maksetusta työkorvauksesta 45 prosenttia. (TVL 127b§)

Lakia on tulkittu niin, että yrityksen tulee olla Suomessa merkitty ennakkoperintärekisteriin, jotta kotitalousvähennyksen saa tehdä.

 Mitä muuttuu? 

Verovuodesta 2013 lähtien kotitalousvähennyksen saa myös muualla kuin Suomessa, EU/ETA-alueella tehdystä vähennyksen edellytykset täyttävästä työstä. Yrityksen ei siis tarvitse olla merkitty Suomessa ennakkoperintärekisteriin, jotta vähennyksen voisi saada. Vähennystä voi hakea takautuvasti vuonna 2007 ja sen jälkeen EU/ETA-maissa tehdyistä kotitalousvähennykseen oikeuttavista töistä.

Tuloverolakia muutetaan seuraavasti:

2) kotitalousvähennykseen oikeuttavasta työstä ennakkoperintälain (1118/1996) 25 §:ssä tarkoitetulle ennakkoperintärekisteriin merkitylle tuloveronalaista toimintaa harjoittavalle maksetusta työkorvauksesta 45 prosenttia; vastaava vähennys voidaan tehdä myös toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa tehdystä työstä maksetusta työkorvauksesta, jos verovelvollinen osoittaa, ettei suorituksen saajalla ole ennakkoperintälain 26 §:ssä tarkoitettuja laiminlyöntejä;  (uusi TVL 127b)

Hallituksen esitys HE 87/2012

Miksi?
Tämän vuoksi. EU:n komissio totesi, että Suomen nykyinen kotitalousvähennys on EU-oikeuden ja tarkemmin ottaen palvelujen vapaan liikkumisen vastainen veroetu. Lakia muutetaan vastaamaan EU:n komission kantaa.

Mitä sitten?
Viimeistään tämä muutos kumoaa koko kotitalousvähennyksen alkuperäisen idean. Uusimmassa (5.joulukuuta 2012) Veronmaksajien keskusliiton julkaisemassa Taloustaidossa oli kirjoitettu verotuksen kansainvälistymisestä ja sivuttu myös tätä kotitalousvähennysasiaa. Artikkelissa oli haastateltu asiantuntijana Helsingin yliopiston professori Marjaana Helmistä (kirjoittanut myös aika pitkän liudan kv-verotukseen liittyviä artikkeleita ja yleisteoksia), joka myös totesi, että paras olisi, kun saataisiin "vähennysviidakko pois ja veropohja mahdollisimman laajaksi."

Siirtohinnoittelua ja maailmankauppaa

Siirtohinnoitteludokumentointi kuulema työllistää hyvin. Siitä en niin tiedä, mutta tiistain luennolla tutustuimme ainakin pintaraapaisun verran siirtohinnoitteluun. Mistä oikein on kyse?

Joidenkin arvailujen mukaan 60 % maailmankaupasta on konsernien sisäistä kauppaa. Konserniksi kutsutaan lähiyhtiöiden muodostamaa kokonaisuutta. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että useampi yhtiö omistaa toisensa. Konserni muodostuu esimerkiksi silloin, jos Suomi Oy omistaa 100% Ruotsi AB:stä. Tällöin konsernin sisäisellä kaupalla tarkoitetaan niitä liiketoimia, joita Suomi Oy ja Ruotsi AB tekevät keskenään. Siirtohinnoittelussa on kyse siitä, kuinka nuo sisäiset liiketoimet tulisi hinnoitella.

Miksi tästä sitten ollaan kiinnostuneita? Nykyisen oikeustilan perusteella niin sanottu rajat ylittävä tuloksentasaus ei ole ainakaan avoimesti sallittua. Käytännössä rajat ylittävällä tuloksentasauksella tarkoitetaan yrityksen verotettavan tuloksen siirtämistä erinäisin järjestelyin alhaisempien veroasteiden maihin. Kun esimerkiksi Suomessa näyttäisi ensi vuoden alussa olevan korkeampi yhteisöverokanta kuin Ruotsissa, saman konsernin sisällä olisi tietysti järkevää pyrkiä siirtämään koko verotettava tulos Ruotsiin, jolloin konsernin kokonaisveroaste jäisi alhaisemmaksi.

Konsernin sisäisen kaupan avulla tulosta voitaisiin siirtää esimerkiksi siten, että Ruotsi AB myy ylihintaan Suomi Oylle hyödykkeitä, jolloin Ruotsi AB:n myyntitulot kasvavat (ja tulos paranee) ja Suomi Oy:n ostot lisääntyvät (tulos heikkenee).

Konsernien sisäiseen kauppaan ja siirtohinnoitteluun on kuitenkin lainsäädännössä puututtu. Suomen sisäisestä lainsäädännöstä pykälät löytyvät verotusmenettelylain 14a-c§:sta (siirtohinnoitteludokumentointi) sekä 31§ (siirtohinnoitteluoikaisu). Lähtökohtana siirtohinnoittelulle on markkinaehtoperiaate: konsernin sisäiset liiketoimet tulisi hinnoitella samoin kuin konsernin ulkopuolelle suuntautuvat liiketoimet. Yli- tai alihintaan liiketoimia ei siis saa tehdä.


Käytännössä siirtohinnoittelu tapahtuu valitun menetelmän avulla: markkinahintavertailulla, jälleenmyyntihinnalla, kustannusvoittolisällä, liiketoiminettomarginaalilla tai voitonjakamismenetelmällä. Siirtohinnoitteludokumentoinnissa on kyse nimenomaan siitä, että nämä konsernin sisäiset liiketoimet on tietyissä tilanteissa dokumentoitava. Dokumentit on tarvittaessa pyrittävä esittämään Verohallinnolle esimerkiksi verotarkastuksen yhteydessä.

Agressiivista verosuunnittelua löytyy toki aina, ja näitä järjestelyjä on mahdollista suorittaa nytkin muilla kuin siirtohinnoittelun keinoilla. Itseäni tässä siirtohinnoittelussa hämää lähinnä se, että jos ja kun konsernit ovat kasvaneet niin suuriksi, että niiden asema markkina-alueilla on monopolimainen tai ogliopolimainen, mihin liiketoimia pitäisi verrata? Jos konsernin yritykset käyvät kauppaa ainoastaan konsernin muiden yhtiöiden kanssa, mitään siirtohinnoittelumenetelmien vaatimia sisäisiä/ulkoisia verrokkeja ei edes ole olemassa.

Maailmankauppa tuntuu olevan yhä tiukemmin muutamien isojen toimijoiden hallussa, eikä valtioilla ole voimaa (eikä halua?) puuttua siihen.Muutoksen tulisi tapahtua myös näiden markkinoiden ulkopuolella, paikallisten toimijoiden keinoin.

Osuustoiminnasta osa 1

Alla oleva teksti on Co-op Network Studies -yliopistoverkoston COOP7-kurssin ensimmäinen oppimistehtävä. Laitan tekstin nyt ihan sellaisenaan tähän.
 --------------------------------

Mitä suomalaisen osuustoimintaliikkeen historiasta voidaan oppia?
-Tarkastelussa Markus Seppelinin Osuustoiminnan jalanjäljillä

Johdanto

Tässä tekstissä tarkastelen lyhyesti Markus Seppelinin Osuustoiminnan jalanjäljillä -julkaisun (2000) pohjalta mitä voimme oppia suomalaisen osuustoiminnan historiasta.(1) Tarkastelu painottuu yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin näkökulmiin.

Olen jakanut tekstini kolmeen osaan. 1) Ensimmäisenä käsittelen sitä, miten osuustoiminta ratkaisi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkupuolella muun muassa yhteiskunnalliseen eriarvoistumiseen ja maaseudun köyhtymiseen liittyviä ongelmia. 2) Toiseksi tarkastelen osuuskuntien fuusioitumista 1960-luvulta lähtien, osuuskuntien kasvun vaikutusta osuuskuntien toimintaan ja osuuskuntien päätöksenteon etääntymistä jäsenistöstään. 3) Kolmanneksi arvioin nykyisen osuustoiminta-liikkeen kehittymistä ja osuustoiminnan tulevaisuuteen liittyviä haasteita.

1. Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ja osuustoiminnan synty

Aluksi yhteistoiminta vastasi ennen kaikkea vähävaraisemman kansanosan kohtaamiin haasteisiin. Jo ennen osuustoimintaliikkeen syntyä esimerkiksi viljelijät muodostivat työliittoja ja järjestivät talkoita, jotta kiireelliset maataloustyöt saataisiin hoidettua ajallaan.Varsinainen osuustoiminta syntyi Suomessa 1800-luvun loppupuolella, kun teollistumisen ja markkinoiden asteittaisen vapauttamisen myötä taloudellinen hyvinvointi alkoi jakautua yhä epätasaisemmin. Työväestön, käsityöläisten ja maaseudun pienviljelijöiden keskuudessa jokapäiväinen toimeentulo muodostui ongelmaksi. Osuustoiminnasta tulikin lopulta keino parantaa omaa asemaansa uudenlaisessa, teollistuneessa yhteiskunnassa.(2)

Tänä 1800-luvun lopusta 1900-luvun puoleen väliin kestäneenä ajanjaksona osuustoiminta oli nimenomaan keino ratkaista eriarvoistumiseen liittyviä ongelmia taloudellisesti vähävaraisemman kansanosan keskuudessa. Esimerkiksi maaseuduille perustettujen osuuskauppojen jäsenistö koostui alusta alkaen työväestöstä ja maanviljelijöistä. (3) Vuonna 1899 perustettu Pellervo-seura piti huolta maalaisväestön sivistämisestä, ja osuustoiminta levisi nopeasti eri aloille kuten tavaroiden välitykseen (Hankkija 1905), raha- ja luottomarkkinoille (OKO 1902) ja meijeritoimintaan (Voivientiosuusliike Valio 1905). (4)

2. Osuuskuntien kasvu ja päätöksenteon etääntyminen

Sotien ja säännöstelyn jälkeen 1960-luvulla Suomen osuuskauppojen keskusliiton tavoitteeksi asetettiin osuuskauppojen koon suurentaminen fuusioimalla. Pieniä kyläkauppoja lopetettiin ja toimintaa keskietettiin yhä kasvaviin asutuskeskuksiin. Myös markkinoiden kansainvälistyminen vaikutti kotimaiseen kulutukseen ja painosti osuuskuntamuotoisia yrityksiä muuttamaan ja tehostamaan toimintaansa. (5)

Osuuskuntien kasvaessa ja toiminnan kansainvälistyessä jäsenten vaikutusmahdollisuudet vähenivät, päätöksenteko etääntyi, liiketaloudelliset periaatteet tulivat hallitseviksi ja osuuskuntien yhteisötavoitteet jäivät taka-alalle. Suurten osuustoimintayksikköjen muodostuminen myös vähensi paikallistuntemuksen merkitystä ja osuustoiminnan joustavuutta. (6)

3. Osuustoimintaliikkeen kehittyminen, haasteet ja tulevaisuus

Suomalaisen osuustoiminnan historiasta voimme siis oppia ainakin kaksi asiaa. 1) Osuustoiminta on keino lisätä hyvinvointia ja toimeentuloa silloin kun yhteiskunnallinen eriarvoistuminen on suurta. 2) Osuuskunnan kasvaessa riittävän suureksi liiketaloudelliset periaatteet korvaavat helposti yhteisölliset tavoitteet ja päätöksenteko etääntyy jäsenistöstä.

Tuloerojen kasvu on ollut Suomessa erityisen voimakasta 1990-luvun alun verouudistusten jälkeen.(7) Viime vuosikymmeninä eri aloille onkin alkanut syntyä pienimuotoista uusosuuskuntia. Ne ovat tarjonneet esimerkiksi erilaisia hyvinvointipalveluja, kulttuuripalveluja, asuinpalveluja sekä vaihtoehtoisia elämänmuotoja. Tämä on tarkoittanut osuuskuntaliikkeen paluuta juurille, kun puhtaasti liiketoiminnallisten osuuskuntien rinnalle on syntynyt taas yhteisöllisyyttä korostavia yrityksiä. (8)

Uusosuuskuntien elinvoimaisuuden kannalta onkin varmasti tärkeää miettiä, olisiko niiden mahdollista toimia ikään kuin olemassa olevien markkinoiden ulkopuolella tai vaihtoehtona. Jos osuuskuntatoiminnan alkuperäisenä ajatuksena on ollut vähävaraisempien toimeentulon turvaaminen ja hyvinvoinnin lisääminen, ei yhteisöllisyyden hylkääminen rajattoman kasvun edessä ole mielekästä. Yritysmaailman kansainvälistyminen on tuonut tullessaan yhä enemmän fuusioita sekä konsernirakenteita ja sen myötä eriarvoistumista esimerkiksi veropohjan karatessa ulkomaille päättäjien käsistä. Julkaisussaan Seppelin toteaakin, että "Helppoa yhteistoiminnallisten periaatteiden ja arvojen soveltaminen liike-elämään ei kuitenkaan ole, koska liike-elämän toimintatapa länsimaissa on kehittynyt selkeästi yksilöllisyyttä ja kilpailua korostavaan suuntaan."(9) Kun pienten toimijoiden on yhä vaikeampaa toimia markkinoiden asettamilla ehdoilla voidaan kysyä, onko näille markkinoille edes järkevää pyrkiä. Uusosuuskuntien ei siis ehkä kannata ainakaan ensisijaiseksi tavoitteekseen ottaa kilpailua isoja, kansainvälisiä konserneja vastaan, vaan niiden onnistuminen voisi ennemminkin perustua paikalliseen osaamiseen, joustavaan päätöksentekoon ja vahvaan alueelliseen yhteisöllisyyteen.

 Alaviitteet:
(1) Seppelin, Markus. 2000. Osuustoiminnan jalanjäljillä. Katsaus suomalaisen osuustoimintaliikkeen historiaan.Helsingin yliopiston osuustoimintainstituutin julkaisuja.
(2) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 11-13.
(3) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 36.
(4) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 30-33.
(5) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 62-67.
(6) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 83-84.
(7) Ks. tarkemmin esim. Tuomala, Matti. 2009. Forssan ohjelman tavoite progressiivisesta tuloverotuksesta on herätettävä henkiin. Teoksessa: Alaja, Antti (toim.). Oikeudenmukainen verotus. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä. s. 59-74.
(8) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 90-91.
(9) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 105