Osuustoiminnasta osa 2

Alla oleva teksti on kirjoittamani Co-op Network Studies -yliopistoverkoston COOP3-kurssin oppimistehtävä. Tämäkin teksti tulee melkein suoraan kopiona alkuperäisestä tähän.
----------------

Yksilöllisestä ideasta yhteisölliseksi yrittäjäksi – Mitä osuuskunnan perustajilta vaaditaan?

Johdanto

Yrittämisen idea syntyy aina yksilöstä. Vaikka kyse olisi yhteisöllisestä yrityksestä, jonkun on kuitenkin sanottava ensimmäiset sanat: “Mitä jos perustettaisiin yritys?” Tässä tekstissä pohdin ensinnäkin sitä sitä, 1) millaisia luonteenpiirteitä, motivaatiotekijöitä, arvoja ja taustoja yhteisöllinen yrittäminen edellyttää suhteessa yksin yrittämiseen. Mikä saa yksilön jakamaan ideansa toisen, kolmannen tai neljännen kanssa sen sijaan, että perustaisi yrityksen yksin? Toiseksi pohdin sitä, 2) millaisia kipupisteitä ja törmäyskohtia yhteisöllisen yrityksen, tässä tapauksessa osuuskunnan, perustamisen aikana voi syntyä.

1. Yhteisöllisen yrittämisen taustatekijät

Suomen lainsäädäntö tuntee kaksi yritysmuotoa, jotka mahdollistavat yrityksen perustamisen yksin: toiminimen ja osakeyhtiön. Yhteisyrittämisen muotoja on sen sijaan useampia: osakeyhtiö, osuuskunta, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö sekä yhdistys.¹ Jo yritysmuotojen runsauden vuoksi yksinyrittäminen, yhteisyrittäminen ja yhteisöllinen yrittäminen on syytä erottaa toisistaan. Yritystoiminnan yhteisöllinen luonne riippuu yritysmuodon valintaa enemmän yrittäjien henkilökohtaisista tavoitteista ja yrityksen käytännön toimintatavoista.²

Seuraavalla sivulla olevaan taulukkoon olen kerännyt luonteenpiirteitä, motivaatiotekijöitä, arvoja ja taustoja, joita yrittäjyyden yhteydessä on mainittu Pellervon julkaisemassa Osuuskunnan perustajan oppaassa (2010), Tapani Köpän tekstissä Yhteisöllisyys, yrittäjyys ja arvot Erkki Koskiniemen toimittamassa teoksessa Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen (1998) sekä Jarmo Laukkasen teoksessa Enemmän kuin yritys (2000).³ 

Luonteenpiirteet	avoimuus, kyky sitoutua yhdessä sovittuun, yhteistyökyky, joustavuus, aktiivisuus, aloitteellisuus, luovuus, rohkeus, vastuuntunto, itsenäisyys, ahkeruus, tehokkuus, riskinottokyky ja -halu, tulostietoisuus, tuloksentekohalu, kilpailuhalu, ulospäin suuntautuneisuus, päämäärätietoisuus, sosiaalisuus, positiivinen elämänasenne, usko itseensä, vastuunotto, paineensietokyky, sitkeys
Motivaatiotekijät	halu toteuttaa omia ajatuksia, yrittämisen riippumattomuus ja yksilöllisyys, hyvä ammattitaito, työttömyys, halu "tehdä rahaa", vanhempien elämäntyön jatkaminen, pyrkimys suurempien markkinoiden saavuttamiseen, halu saada hallintaan koko tuotantoketju, tarve pienentää kustannuksia yhteistyön avulla, pyrkimys saada merkittävämpi asema olemassa olevilla markkinoilla, mahdollisuus yhteishankintoihin, sosiaalisen turvaverkoston luominen, riskin vähentäminen
Arvot	tasa-arvo, yhteisten etujen ajaminen, omatoimisuus, omavastuisuus, demokratia, oikeudenmukaisuus, solidaarisuus, rehellisyys, avoimuus, yhteiskunnallinen vastuu, muista ihmisistä välittäminen
Taustat	yhteiskunnallis-eettisesten tavoitteiden toteuttaminen, elämäntapayhteisöjen muodostaminen, ekologisesti kestävän pankkitoiminnan harjoittaminen, luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden tuottaminen ja hankinta, työttömien yhdistyksissä syntynyt keskinäinen solidaarisuus

Taulukko 1. Yrittäjyyteen liitettyjä luonteenpiirteitä, motivaatiotekijöitä, arvoja ja taustoja.

Luetelluista luonteenpiirteistä on vaikea erottaa sellaisia, joita yhteisöllisessä yrittäjyydessä ei missään tilanteessa tarvittaisi. Sen sijaan tietyt luonteenpiirteet kuten avoimuus, kyky sitoutua yhdessä sovittuun, yhteistyökyky sekä joustavuus saattavat saada useammin korostuneen merkityksen yhteisöllisessä yrittämisessä yksin yrittämiseen nähden. Myöskään kirjoittajien mainitsemista arvoista tai motivaatiotekijöistä ei löydy merkittäviä eroja; ne voidaan kaikki yhdistää sekä yksin yrittämiseen että yhteisölliseen yrittämiseen. Toisaalta esimerkiksi sosiaalisen turvaverkoston luominen ja riskin vähentäminen helpottuvat yhteisöllisen yrittämisen myötä luonnostaan. Erilaisten luonteenpiirteiden, arvojen tai motivaatiotekijöiden liittäminen juuri tiettyihin yrittämisen muotoihin saattaakin johtua lähinnä ennakkoluuloista tai oletuksista.

Yrittäjyyden arvoista ja taustoista voidaan kuitenkin löytää perusteluja sille, miksi yhteisöllinen yrittäminen voi tietyissä tilanteissa tuntua yksin yrittämistä paremmalta vaihtoehdolta. Vaikka esimerkiksi edellä mainittu riskin jakaminen voi jo sinänsä tuntua järkevältä ratkaisulta, yhteisölliseen yrittämiseen vaaditaan muutakin. Yhteisiä etuja, demokratiaa, solidaarisuutta ja yhteiskunnallista vastuuta on luonnollisesti helpompi edistää yhteisössä kuin yksin. Elämäntapayhteisön perustaminen tai yhteiskunnallis-eettisten tavoitteiden toteuttaminen ei edes onnistu ilman samanmielistä ja -arvoista yhteisöä. Yhteisöjen sisällä erilaiset luonteenpiirteet toki jakavat yksilöt erilaisiin ja eri tasoisiin tehtäviin, mutta kaikilla on kuitenkin oltava lähtökohtaisesti yrittäjyyden periaatteita ja riittävästi tahtoa. 

 

2. Yhteisöllisyyden kipupisteet

Yhteisöllisen yrityksen perustaminen on monessa suhteessa haastavampaa kuin yhden ihmisen yrityksen perustaminen, mutta osuuskunnan perustamisvaiheen ongelmia voi kuitenkin olla yhtä paljon kuin on osuuskuntiakin. Osuuskunnan perustamiseen liittyvät kipupisteet ja törmäyskohdat voidaan kuitenkin jakaa selkeästi kahden kategorian alle: 1) riittävän johdon puuttumiseen ja 2) liian erilaisiin lähtökohtiin.

Idea tarvitsee aina jonkun joka sitä vie eteenpäin, eikä yhteisöllistäkään yrittämistä synny jos tällaiset henkilöt puuttuvat. Jos riittävän vahvaa johtoa ei ole, avoinna olevia kysymyksiä voi jäädä liikaa auki eikä työnjakokaan onnistu. Osuuskunnan perustajan oppaasta löytyviä johtajuuden puutteesta aiheutuvia törmäyskohtia ovat muun muassa selkeiden pelisääntöjen puuttuminen sekä työvelvollisuuksien kasaantuminen vain tietyille henkilöille. Pelisääntöjen laadinta kun vaatii aina jonkun joka pelisäännöt haluaa, eikä töiden jakaminen onnistu ilman jakajaa. ⁴

Toiseksi kipupisteitä ja törmäyskohtia voi muodostua yksilöiden erilaisista lähtökohdista ja arvoista. Tällöin suurimmat ongelmat liittyvät usein varmasti siihen, ettei päästä yhteisymmärrykseen siitä mitä oikeastaan halutaan tehdä. Muita erilaisista lähtökohdista aiheutuvia ongelmia voi olla esimerkiksi kyvyttömyys sitoutua osuuskuntaan ja nähdä asiat pitkällä tähtäimellä.

Osuuskunnan perustaminen vaatii siis sekä johtajuutta että riittävän samanlaisia arvoja ja lähtökohtia. Perustamisvaihe on jo itsessään kriittinen; edellä mainittujen puuttuminen voi aiheuttaa sekä projektin vetäjien väsähtämisen että liian suurten ristiriitojen muodostumisen. Hyvää johtajuutta vaaditaan myös siiheen, että pystyy myöntämään ylitsepääsemättömän tilanteen olemassaolon. Tällöin on myös osattava laittaa projekti hetkeksi jäähylle tai jopa jättää osuuskunta toistaiseksi perustamatta. Toisaalta tarvitaan kykyä päästää irti alkuperäisestä ryhmästä tai ideasta - ja riittävää halua jatkaa siitä huolimatta eteenpäin.

1Ks. tarkemmin Osuuskunnan perustajan opas (2010) s. 6-8.

2Ks. tarkemmin Koskiniemi, Erkki (toim.). (1998) Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen. s. 16

3Ks. tarkemmin: Osuuskunnan perustajan opas (2010), s. 8-13, Koskiniemi, Erkki (toim.) (1998): Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen, s. 15 sekä Laukkanen, Jarmo (2000): Enemmän kuin yritys, s. 102-109.

4Ks. tarkemmin Osuuskunnan perustajan opas (2010) s. 10-13.

Tukikikkailu vs verokikkailu

1. Tämän aamun Aamulehti uutisoi isolla, yli puolen sivun jutulla, kuinka Kelalta huijataan erilaisen (laittoman) tukikikkailun avulla vuosittain yli neljä miljoonaa euroa. "Taantuma saa tukihuijareiden kekseliäisyyden kukkimaan" -niminen juttu oli kuvitettu värikkäillä hassun hauskoilla piirroksilla. Yhdessä ovela työttömyyspäivärahan nostaja kävi tuesta huolimatta töissä. Toisessa naureskeleva asumistukea nostava tyttö työntää ovea kiinni, jottei "Kela tietäisi, keitä meillä asuu". Kolmannessa viheltelevä opintotuella eläjä ottaa seteleitä vastaan, vaikka opinnot ovat keskeytyneet, tai niitä ei ole edes aloitettu.

2. Viereisellä sivulla kerrottiin pienellä, sivun reunaan asetellulla muutaman lauseen jutulla, kuinka yritykset maksavat Suomeen yhteisöveroa tänä vuonna noin miljardi euroa aiempaa vähemmän monikansallisten konsernien (laillisen) verokikkailun vuoksi. "Yle: Verokikkailusta iso lasku" -nimisen jutun mukaan taustalla on laillinen verosuunnittelu, jonka avulla toimintaa kierrätetään kevyemmän verotuksen maissa olevien yhtiön osien kautta.

4 000 000 € laittomia menoja

vs

1 000 000 000 € laillisesti saamatta jääneitä tuloja

Vähän jopa hävettää tämä meidän oikeusvaltio.

Muutokset 2013: Kotitalousvähennys

Kirjoitin jo viime vuonna perusteellisemman tekstin kotitalousvähennyksestä, joten tällä kertaa keskityn ainoastaan siihen mitä nyt muuttuu.

Tilanne nyt?
Tällä hetkellä lain mukaan saa vähentää

2) kotitalousvähennykseen oikeuttavasta työstä ennakkoperintälain 25 §:ssä tarkoitetulle ennakkoperintärekisteriin merkitylle tuloveron alaista toimintaa harjoittavalle maksetusta työkorvauksesta 45 prosenttia. (TVL 127b§)

Lakia on tulkittu niin, että yrityksen tulee olla Suomessa merkitty ennakkoperintärekisteriin, jotta kotitalousvähennyksen saa tehdä.

 Mitä muuttuu? 

Verovuodesta 2013 lähtien kotitalousvähennyksen saa myös muualla kuin Suomessa, EU/ETA-alueella tehdystä vähennyksen edellytykset täyttävästä työstä. Yrityksen ei siis tarvitse olla merkitty Suomessa ennakkoperintärekisteriin, jotta vähennyksen voisi saada. Vähennystä voi hakea takautuvasti vuonna 2007 ja sen jälkeen EU/ETA-maissa tehdyistä kotitalousvähennykseen oikeuttavista töistä.

Tuloverolakia muutetaan seuraavasti:

2) kotitalousvähennykseen oikeuttavasta työstä ennakkoperintälain (1118/1996) 25 §:ssä tarkoitetulle ennakkoperintärekisteriin merkitylle tuloveronalaista toimintaa harjoittavalle maksetusta työkorvauksesta 45 prosenttia; vastaava vähennys voidaan tehdä myös toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa tehdystä työstä maksetusta työkorvauksesta, jos verovelvollinen osoittaa, ettei suorituksen saajalla ole ennakkoperintälain 26 §:ssä tarkoitettuja laiminlyöntejä;  (uusi TVL 127b)

Hallituksen esitys HE 87/2012

Miksi?
Tämän vuoksi. EU:n komissio totesi, että Suomen nykyinen kotitalousvähennys on EU-oikeuden ja tarkemmin ottaen palvelujen vapaan liikkumisen vastainen veroetu. Lakia muutetaan vastaamaan EU:n komission kantaa.

Mitä sitten?
Viimeistään tämä muutos kumoaa koko kotitalousvähennyksen alkuperäisen idean. Uusimmassa (5.joulukuuta 2012) Veronmaksajien keskusliiton julkaisemassa Taloustaidossa oli kirjoitettu verotuksen kansainvälistymisestä ja sivuttu myös tätä kotitalousvähennysasiaa. Artikkelissa oli haastateltu asiantuntijana Helsingin yliopiston professori Marjaana Helmistä (kirjoittanut myös aika pitkän liudan kv-verotukseen liittyviä artikkeleita ja yleisteoksia), joka myös totesi, että paras olisi, kun saataisiin "vähennysviidakko pois ja veropohja mahdollisimman laajaksi."

Siirtohinnoittelua ja maailmankauppaa

Siirtohinnoitteludokumentointi kuulema työllistää hyvin. Siitä en niin tiedä, mutta tiistain luennolla tutustuimme ainakin pintaraapaisun verran siirtohinnoitteluun. Mistä oikein on kyse?

Joidenkin arvailujen mukaan 60 % maailmankaupasta on konsernien sisäistä kauppaa. Konserniksi kutsutaan lähiyhtiöiden muodostamaa kokonaisuutta. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että useampi yhtiö omistaa toisensa. Konserni muodostuu esimerkiksi silloin, jos Suomi Oy omistaa 100% Ruotsi AB:stä. Tällöin konsernin sisäisellä kaupalla tarkoitetaan niitä liiketoimia, joita Suomi Oy ja Ruotsi AB tekevät keskenään. Siirtohinnoittelussa on kyse siitä, kuinka nuo sisäiset liiketoimet tulisi hinnoitella.

Miksi tästä sitten ollaan kiinnostuneita? Nykyisen oikeustilan perusteella niin sanottu rajat ylittävä tuloksentasaus ei ole ainakaan avoimesti sallittua. Käytännössä rajat ylittävällä tuloksentasauksella tarkoitetaan yrityksen verotettavan tuloksen siirtämistä erinäisin järjestelyin alhaisempien veroasteiden maihin. Kun esimerkiksi Suomessa näyttäisi ensi vuoden alussa olevan korkeampi yhteisöverokanta kuin Ruotsissa, saman konsernin sisällä olisi tietysti järkevää pyrkiä siirtämään koko verotettava tulos Ruotsiin, jolloin konsernin kokonaisveroaste jäisi alhaisemmaksi.

Konsernin sisäisen kaupan avulla tulosta voitaisiin siirtää esimerkiksi siten, että Ruotsi AB myy ylihintaan Suomi Oylle hyödykkeitä, jolloin Ruotsi AB:n myyntitulot kasvavat (ja tulos paranee) ja Suomi Oy:n ostot lisääntyvät (tulos heikkenee).

Konsernien sisäiseen kauppaan ja siirtohinnoitteluun on kuitenkin lainsäädännössä puututtu. Suomen sisäisestä lainsäädännöstä pykälät löytyvät verotusmenettelylain 14a-c§:sta (siirtohinnoitteludokumentointi) sekä 31§ (siirtohinnoitteluoikaisu). Lähtökohtana siirtohinnoittelulle on markkinaehtoperiaate: konsernin sisäiset liiketoimet tulisi hinnoitella samoin kuin konsernin ulkopuolelle suuntautuvat liiketoimet. Yli- tai alihintaan liiketoimia ei siis saa tehdä.


Käytännössä siirtohinnoittelu tapahtuu valitun menetelmän avulla: markkinahintavertailulla, jälleenmyyntihinnalla, kustannusvoittolisällä, liiketoiminettomarginaalilla tai voitonjakamismenetelmällä. Siirtohinnoitteludokumentoinnissa on kyse nimenomaan siitä, että nämä konsernin sisäiset liiketoimet on tietyissä tilanteissa dokumentoitava. Dokumentit on tarvittaessa pyrittävä esittämään Verohallinnolle esimerkiksi verotarkastuksen yhteydessä.

Agressiivista verosuunnittelua löytyy toki aina, ja näitä järjestelyjä on mahdollista suorittaa nytkin muilla kuin siirtohinnoittelun keinoilla. Itseäni tässä siirtohinnoittelussa hämää lähinnä se, että jos ja kun konsernit ovat kasvaneet niin suuriksi, että niiden asema markkina-alueilla on monopolimainen tai ogliopolimainen, mihin liiketoimia pitäisi verrata? Jos konsernin yritykset käyvät kauppaa ainoastaan konsernin muiden yhtiöiden kanssa, mitään siirtohinnoittelumenetelmien vaatimia sisäisiä/ulkoisia verrokkeja ei edes ole olemassa.

Maailmankauppa tuntuu olevan yhä tiukemmin muutamien isojen toimijoiden hallussa, eikä valtioilla ole voimaa (eikä halua?) puuttua siihen.Muutoksen tulisi tapahtua myös näiden markkinoiden ulkopuolella, paikallisten toimijoiden keinoin.

Osuustoiminnasta osa 1

Alla oleva teksti on Co-op Network Studies -yliopistoverkoston COOP7-kurssin ensimmäinen oppimistehtävä. Laitan tekstin nyt ihan sellaisenaan tähän.
 --------------------------------

Mitä suomalaisen osuustoimintaliikkeen historiasta voidaan oppia?
-Tarkastelussa Markus Seppelinin Osuustoiminnan jalanjäljillä

Johdanto

Tässä tekstissä tarkastelen lyhyesti Markus Seppelinin Osuustoiminnan jalanjäljillä -julkaisun (2000) pohjalta mitä voimme oppia suomalaisen osuustoiminnan historiasta.(1) Tarkastelu painottuu yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin näkökulmiin.

Olen jakanut tekstini kolmeen osaan. 1) Ensimmäisenä käsittelen sitä, miten osuustoiminta ratkaisi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkupuolella muun muassa yhteiskunnalliseen eriarvoistumiseen ja maaseudun köyhtymiseen liittyviä ongelmia. 2) Toiseksi tarkastelen osuuskuntien fuusioitumista 1960-luvulta lähtien, osuuskuntien kasvun vaikutusta osuuskuntien toimintaan ja osuuskuntien päätöksenteon etääntymistä jäsenistöstään. 3) Kolmanneksi arvioin nykyisen osuustoiminta-liikkeen kehittymistä ja osuustoiminnan tulevaisuuteen liittyviä haasteita.

1. Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ja osuustoiminnan synty

Aluksi yhteistoiminta vastasi ennen kaikkea vähävaraisemman kansanosan kohtaamiin haasteisiin. Jo ennen osuustoimintaliikkeen syntyä esimerkiksi viljelijät muodostivat työliittoja ja järjestivät talkoita, jotta kiireelliset maataloustyöt saataisiin hoidettua ajallaan.Varsinainen osuustoiminta syntyi Suomessa 1800-luvun loppupuolella, kun teollistumisen ja markkinoiden asteittaisen vapauttamisen myötä taloudellinen hyvinvointi alkoi jakautua yhä epätasaisemmin. Työväestön, käsityöläisten ja maaseudun pienviljelijöiden keskuudessa jokapäiväinen toimeentulo muodostui ongelmaksi. Osuustoiminnasta tulikin lopulta keino parantaa omaa asemaansa uudenlaisessa, teollistuneessa yhteiskunnassa.(2)

Tänä 1800-luvun lopusta 1900-luvun puoleen väliin kestäneenä ajanjaksona osuustoiminta oli nimenomaan keino ratkaista eriarvoistumiseen liittyviä ongelmia taloudellisesti vähävaraisemman kansanosan keskuudessa. Esimerkiksi maaseuduille perustettujen osuuskauppojen jäsenistö koostui alusta alkaen työväestöstä ja maanviljelijöistä. (3) Vuonna 1899 perustettu Pellervo-seura piti huolta maalaisväestön sivistämisestä, ja osuustoiminta levisi nopeasti eri aloille kuten tavaroiden välitykseen (Hankkija 1905), raha- ja luottomarkkinoille (OKO 1902) ja meijeritoimintaan (Voivientiosuusliike Valio 1905). (4)

2. Osuuskuntien kasvu ja päätöksenteon etääntyminen

Sotien ja säännöstelyn jälkeen 1960-luvulla Suomen osuuskauppojen keskusliiton tavoitteeksi asetettiin osuuskauppojen koon suurentaminen fuusioimalla. Pieniä kyläkauppoja lopetettiin ja toimintaa keskietettiin yhä kasvaviin asutuskeskuksiin. Myös markkinoiden kansainvälistyminen vaikutti kotimaiseen kulutukseen ja painosti osuuskuntamuotoisia yrityksiä muuttamaan ja tehostamaan toimintaansa. (5)

Osuuskuntien kasvaessa ja toiminnan kansainvälistyessä jäsenten vaikutusmahdollisuudet vähenivät, päätöksenteko etääntyi, liiketaloudelliset periaatteet tulivat hallitseviksi ja osuuskuntien yhteisötavoitteet jäivät taka-alalle. Suurten osuustoimintayksikköjen muodostuminen myös vähensi paikallistuntemuksen merkitystä ja osuustoiminnan joustavuutta. (6)

3. Osuustoimintaliikkeen kehittyminen, haasteet ja tulevaisuus

Suomalaisen osuustoiminnan historiasta voimme siis oppia ainakin kaksi asiaa. 1) Osuustoiminta on keino lisätä hyvinvointia ja toimeentuloa silloin kun yhteiskunnallinen eriarvoistuminen on suurta. 2) Osuuskunnan kasvaessa riittävän suureksi liiketaloudelliset periaatteet korvaavat helposti yhteisölliset tavoitteet ja päätöksenteko etääntyy jäsenistöstä.

Tuloerojen kasvu on ollut Suomessa erityisen voimakasta 1990-luvun alun verouudistusten jälkeen.(7) Viime vuosikymmeninä eri aloille onkin alkanut syntyä pienimuotoista uusosuuskuntia. Ne ovat tarjonneet esimerkiksi erilaisia hyvinvointipalveluja, kulttuuripalveluja, asuinpalveluja sekä vaihtoehtoisia elämänmuotoja. Tämä on tarkoittanut osuuskuntaliikkeen paluuta juurille, kun puhtaasti liiketoiminnallisten osuuskuntien rinnalle on syntynyt taas yhteisöllisyyttä korostavia yrityksiä. (8)

Uusosuuskuntien elinvoimaisuuden kannalta onkin varmasti tärkeää miettiä, olisiko niiden mahdollista toimia ikään kuin olemassa olevien markkinoiden ulkopuolella tai vaihtoehtona. Jos osuuskuntatoiminnan alkuperäisenä ajatuksena on ollut vähävaraisempien toimeentulon turvaaminen ja hyvinvoinnin lisääminen, ei yhteisöllisyyden hylkääminen rajattoman kasvun edessä ole mielekästä. Yritysmaailman kansainvälistyminen on tuonut tullessaan yhä enemmän fuusioita sekä konsernirakenteita ja sen myötä eriarvoistumista esimerkiksi veropohjan karatessa ulkomaille päättäjien käsistä. Julkaisussaan Seppelin toteaakin, että "Helppoa yhteistoiminnallisten periaatteiden ja arvojen soveltaminen liike-elämään ei kuitenkaan ole, koska liike-elämän toimintatapa länsimaissa on kehittynyt selkeästi yksilöllisyyttä ja kilpailua korostavaan suuntaan."(9) Kun pienten toimijoiden on yhä vaikeampaa toimia markkinoiden asettamilla ehdoilla voidaan kysyä, onko näille markkinoille edes järkevää pyrkiä. Uusosuuskuntien ei siis ehkä kannata ainakaan ensisijaiseksi tavoitteekseen ottaa kilpailua isoja, kansainvälisiä konserneja vastaan, vaan niiden onnistuminen voisi ennemminkin perustua paikalliseen osaamiseen, joustavaan päätöksentekoon ja vahvaan alueelliseen yhteisöllisyyteen.

 Alaviitteet:
(1) Seppelin, Markus. 2000. Osuustoiminnan jalanjäljillä. Katsaus suomalaisen osuustoimintaliikkeen historiaan.Helsingin yliopiston osuustoimintainstituutin julkaisuja.
(2) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 11-13.
(3) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 36.
(4) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 30-33.
(5) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 62-67.
(6) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 83-84.
(7) Ks. tarkemmin esim. Tuomala, Matti. 2009. Forssan ohjelman tavoite progressiivisesta tuloverotuksesta on herätettävä henkiin. Teoksessa: Alaja, Antti (toim.). Oikeudenmukainen verotus. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä. s. 59-74.
(8) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 90-91.
(9) Ks. tarkemmin Seppelin, 2000, s. 105

Muutokset 2013: Pankkivero

Valtiovarainministeriö julkaisi tiedotteen talousarvioesityksen 2013 verolaeista jo 17.9.2012. Tarkoituksenani on tarkastella täällä jossain vaiheessa ainakin osaa noista verovuoden 2013 muutoksista viime vuotiseen tapaan. Tänään julkaistua luonnosta (pdf) pankkiverosta tuosta aiemmasta tiedotteesta ei kuitenkaan vielä löytynyt.

Mikä?
Pankkivero. Pankkiveroa ei ole syytä sekoittaa rahoitusmarkkinaveroon.

Kuka maksaa?
Suomalaiset talletuspankit. Myös ulkomaisten pankkikonsernien suomalaiset tytäryhtiöt ovat verovelvollisia.

Milloin?
Määräaikaisesti vuosina 2012-2015, kerran vuodessa.

Kenelle maksetaan?
Valtiolle.

Vähennyskelpoisuus?
Ei vähennyskelpoinen verotuksessa, niin kuin eivät verot yleensäkään ole.

Kuinka maksetaan?
Oma-alotteisesti. Pankit siis itse laskevat veron määrän vuosittain ja tilittävät sen Verohallinnolle.

Kuinka paljon?
0,125 % pankin vakavaraisuuslaskennan mukaisten riskipainotettujen erien yhteismäärästä

Viime vuosina esimerkiksi Ruotsi, Saksa ja Tanska ovat ottaneet käyttöön eri tyyppisiä vakausmaksuja tai pankkiveroja. Näiden tavoitteena on ollut paikata finanssikriisin aiheuttamia kustannuksia tai varautua tuleviin kriiseihin. Mitään yhtenäistä järjestelmää ei kuitenkaan ole ollut olemassa.

Euroopan unionissa on kuitenkin nyt valmisteilla kriisinhallintadirektiivi, jossa määritellään yhdenmukaiset periaatteet ja kriteerit kriisinratkaisurahastojen keräämiselle. Direktiivin kansallisten säännösten soveltaminen alkaisi ehdotuksen mukaisesti vuoden 2015 alusta, jonka vuoksi vuoden 2013 alusta Suomessa mahdollisesti sovellettavaksi tuleva kansallinen pankkiverokin on määräaikainen. Määräaikaisuus sekä valmisteilla oleva direktiivi saattavat ehkäistä pankkikonsernien yritysjärjestelyjä, vaikka sellaisia huuteluja eri suunnilta alkoi heti tiedotteen julkaisun jälkeen kuuluakin. Ahneuden määrällä ei taida olla tässäkään rajoja.

Pankkiverolla tavoitellaan vuosittain 170 miljoonan euron verotuloja, jotka tulisivat sellaisenaan suoraan valtion kassaan.

Pankkien toiminta on ollut suhteellisen paljon uutisissa finanssikriisin yhteydessä, mutta tuntuu silti, että itse pankkijärjestelmää ei juurikaan kyseenalaisteta. Myös talletuspankkien ja investointipankkien välinen raja vaikuttaa varsin hämärältä. Itseäni jossain määrin jopa ahdista kehitys, jossa esimerkiksi käteismaksuja pyritään vähentämään ja (luotto)korttien käyttöä edistämään. Menemättä sen enempää tähän raha-asiaan.. nojoo, tuntuu hassulta, että jopa pienille vauvoille avataan pankkitilejä sen enempää asiaa miettimättä tai kyseenalaistamatta ja vastineet siirtyvät krediitteinä bittiavaruudessa.

Tai: Tiedätkö sinä kenelle varojasi pankista allokoidaan? Minä en ainakaan tiedä. Tiedän vain näytöllä näkyvän luvun, mutten sitä, onko tuota lukua enää oikeasti olemassa.  Kuka muistaa kuinka moninkertaisesti maailmalla pyörivät rahat on lainattu?

Minä kannatan pankkiveroa. Ylipäätänsä kaikki kehitys, joka pyrkii jollain tavoin vaikuttamaan ehkäisevästi rahoituksella, investoinneilla, talletuksilla ja vastaavilla kikkailuun ja keinotteluun tuntuu tällaisena aikana suotuisalta. Nykyisen pankkijärjestelmän toimimattomuus tuli esiin varsin karulla tavalla finanssikriisin yhteydessä. Pankkien vakavaraisuussäännökset ovat vain yksinkertaisesti olleet liian löyhiä ja lainanannot liian kauas todellisuudesta karanneita.

Ajatelkaapa: Kuinka absurdia on, että on mahdollista lainata jotain, jota ei ole olemassa, ja ajalla on olemassa hinta?

Tai: Olisiko nykyistä pankkijärjestelmää mahdollista korvata?

Yhteisöjen verotiedot julki myös vero.fi:ssä

Valtiovarainministeriö tiedotti tänään, että yhteisöjen julkiset tuloverotustiedot ovat ensimmäistä kertaa saatavilla myös vero.fi:stä. Yhteisöjä ovat esimerkiksi osakeyhtiöt ja osuuskunnat. Yhteisöt maksoivat verovuoden 2011 verotettavasta tulostaan (joka yksinkertaistettuna muodostuu kun yrityksen myynneistä vähennetään kulut) veroa yhteisöverokannan mukaan 26 %.

Uudistuksella halutaan edistää verotuksesta käytävän keskustelun avoimuutta.

Uudistus on todellakin askel oikeaan, avoimempaan suuntaan. Toki tiedot ovat aiemminkin olleet saatavilla Verohallinnon toimistoista asiakaspäätteiltä tai puhelimitse, mutta uudistuksen myötä kynnys tarkastella haluamansa yhteisön verotusta madaltuu reippaan askeleen.

Viime vuosina verotukseen on tuntunut liittyvän kaikenlaista salamyhkäisyyttä ja sen tavoittelua, on ollut puheita hallintarekisteröidyistä osakkeista, konsernien sisäisiä lainoja, väliyhteisöjä ja veropakolaisuutta. Myös verolainsäädäntö itsessään luo itelleen ongelman omalla monimutkaisuudellaan - ilman asiantuntemusta saatavilla olevia tietoja voi olla mahdoton kommentoida saati tarkastella kriittisesti.

Yhteisöjen verotuksen valvontaan tarvitaan muutakin kuin virkakoneistoa. Toivottavasti uudistus tuo mukanaan aimo annoksen tutkivaa journalismia ja kansalaisaktivismia.

Yhteisöjen tuloverotietoja voi tarkastella täältä.